Poliisityö ja yksilölliset taipumukset

Long Playn jutusta nousi häly, että poliisien suljetussa Facebook-ryhmässä jaetaan vapaasti rasistista sisältöä ja kommentteja. Ainoa tutkimuksellinen kommentti jonka juttuun näin oli psykologiliiton asiantuntijablogin postaus, jonka pointit voi tiivistää kahteen kohtaan. Meillä kaikilla on tiedostamattomia asenteita joiden perusteella liitämme omaa ryhmäämme positiivisia asioita (kuten luotettavuuden ja pätevyyden) ja itsestämme erilaisiin ryhmiin negatiivisia asioita. Siksi(kin) ketään ei pidä tuomita mielen sisältöjen perusteella, vaan ainoastaan tekojemme pohjalta (mihin joissain tapauksissa toki kuuluu myös tietynlainen puhe). Lisäksi, poliisityöhön liittyy poikkeuksellisesti psykososiaalista kuormitusta, minkä voi rivien välistä lukea lisäävän ennakkoluuloja sellaisia ryhmiä kohtaan, joita poliisi usein työssään tapaa. Kirjoittaja, työterveyspsykologi Vesa Talvitie, pitää FB-ryhmän viestintää “raskas työ, raskas huumori” -tapauksena, jota luultavasti esiintyy muissakin runsasta psykososiaalista kuormitusta sisältävissä ammateissa, mutta joka pitää pyrkiä pitämään takahuoneissa. Kirjoittaja lopettaa:

Long Playn artikkelin esiin nostama Facebook-keskustelu virittää yllä esitetyn pohjalta kaksi yhteiskunnallisesti merkittävää kysymystä. Ensinnäkin, kuinka ammatille luonteenomaista psyko-sosiaalista kuormitusta kestäviä ihmisiä saadaan hakeutumaan poliiseiksi, ja kuinka heidät onnistutaan poimimaan hakijoista. Kuormitusta huonosti hallitsevan poliisin on vaikea viihtyä ja menestyä työssään. Toiseksi, kuinka luoda poliisitoimeen rakenteet, jotka parhaalla mahdollisella tavalla edesauttavat vuorovaikutuskuormituksen hallintaa. Kuormituksen hyvä hallinta on keskeisessä asemassa niin työntekijöiden (työ)hyvinvoinnin kuin yhteiskunnalle keskeisen poliisitoimen luottamuksen kannalta.

En ole eri mieltä näistä tekijöistä. Kuormituksen hallinta on epäilemättä tärkeää poliisiksi pyrkiville, ja samoin avun tarjoaminen tähän niille jotka työssä jo ovat. Kuitenkin, liittyen aiempaan blogaukseeni, on myös huomioitava se, että se populaatio, josta poliisiksi haetaan, on alun perinkin erilaista kuin väestö keskimäärin.

Lyhyesti: ihmisillä on erilaisia (tiedostamattomia) taipumuksia, jotka vaikuttavat heidän päätöksiinsä mm. politiikassa, mutta myös ammatinvalinnassa. Vaikka tekijöitä on tietysti monia muitakin, ne, jotka välittävät keskimääräistä enemmän muiden ihmisten auttamisesta, hakeutunevat keskimääräistä useammin hoitoalalle; ne, jotka ovat keskimääräistä kiinnostuneempia taloudesta tai ihmisten välisistä suhteista hakeutunevat keskimääräistä useammin ekonomeiksi tai sosiaalitieteilijöiksi; ja ne, jotka välittävät keskimääräistä enemmän turvallisuudesta, hakeutunevat keskimääräistä useammin poliiseiksi.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään yksittäisistä taipumuksista, vaan taipumuksilla on taipumus ryhmittyä tietyillä tavoilla. Esimerkiksi moraali- ja arvotutkimuksessa tiedetään, että jos välittää kovasti muiden kärsimyksestä niin todennäköisesti välittää myös tasa-arvosta, mikä ilmenee esimerkiksi hoitotyöntekijöiden keskimääräistä vasemmistolaisempana poliittisena suuntauksena. Jos ihminen on kiinnostunut turvallisuudesta, niin hänellä on todennäköisemmin myös keskimääräistä vahvempi käsitys lojaalisuudesta (näkyy FB-ryhmän kuvankaappausten lukuisissa petturi-kommenteissa) ja keskimääräistä herkempi uhkienprosessointijärjestelmä (eli sekä havaitsee uhkia herkemmin että reagoi niihin voimakkaammin).

Jälkimmäinen prosessi on siitä kiinnostava, että eri ryhmiin liittyvät ennakkoluulot ovat osa uhkien prosessointia: omaa ryhmää suojellaan puolustautumalla ulkoisilta uhkilta, ja sitä varten on tärkeää tunnistaa tehokkaasti ja nopeasti ne, jotka eivät ole omaa ryhmää – riippumatta siitä, ovatko yksilöt sinänsä uhka vai eivät. Voidaan siis esittää hypoteesi, että poliisiksi hakeutuvilla on jo lähtökohtaisesti suurempi todennäköisyys tunnistaa erilaisuuden merkkejä nopeammin ja tehokkaammin kuin väestöllä keskimäärin, ja että olosuhteiden jatkuvasti tarjotessa tilanteita vahvistaa ennakkoluuloja, heillä ennakkoluulot myös vahvistuvat herkemmin kuin väestöllä keskimäärin.

***

Poliisien tulisi lain mukaan suhtautua kaikkiin samanarvoisesti riippumatta siitä mitä ryhmää he ovat. Jos ylläoleva hypoteesi pitää paikkansa, työn luonteen ja vapaan ammattiinhakeutumisen yhteisvaikutus vaikeuttaa tätä velvollisuutta jo lähtökohtaisesti. Se tarkoittaa tietysti sitä, että ammattikunnan sisällä on syytä entistä vahvemmin kiinnittää huomiota siihen ettei ennakkoluuloista kulttuuria vahvisteta epävirallisen kommunikaation muodossa. Ja käsittääkseni soveltuvuusarvioinneissa jossain määrin huomioidaankin soveltuvuutta myös asenteiden ja ennakkoluulojen puolesta, mutta en tiedä kuinka eksplisiittisesti on huomioitu mahdollisuus, että jotkut työn kannalta positiiviset piirteet (uhkaprosessoinnin herkkyys) saattavat tuoda mukanaan tämän samanarvoisuustavoitteen kannalta suoraan negatiivisia piirteitä.