Vältä kysymästä masentuneelta “miksi?”

Hyvää tarkoittava ihminen kuulee että toinen on masentunut, ja haluaa ymmärtää paremmin.

Ehkä hyvää tarkoittavan ihmisen pitää tulla käytännössä toimeen masentuneen kanssa. Ehkä masentunut uskaltaa avautua vähän: “On jatkuvasti paha olo.” Hyvää tarkoittava kysyy “miksi [olet masentunut tai on paha olo]?” tai “mikä masentaa?”

Minulle tämä kysymys tuottaa aina suuria vaikeuksia vastata, siinä määrin että toivoisin että sitä ei kysyttäisi.

Se tuntuu implikoivan, että masennuksella / pahalla ololla on jokin yksi suurin syy. Jotain on tapahtunut tai asiat ovat jollain tavalla huonosti. Puhekielessä “masennusta” käytetään tällä tavoin satunnaisesta alakuloisuudesta joka tosiaan tyypillisesti johtuu tietystä asiasta joka on pielessä tai mennyt juuri pieleen.

Masennus mielenterveysongelmana on kuitenkin monimutkainen sotku johon vaikuttavat esim. aivokemiallinen epätasapaino, aiemmin toimineet selviytymismekanismit jotka ovat ajautuneet umpikujaan, olosuhteet jotka eivät yksinään olisi vakavia mutta jotka kasautuneena aiheuttavat ylikuormittumista, jne. Tunnistan kyllä usein sen triggerin joka on laukaissut juuri tämänhetkisen kuopan, mutta tunnistan myös sen että se triggeri on tyypillisesti itsessään mitätön tekijä, ja tuntuu väärältä ja harhaanjohtavalta antaa vastauksessa se. En ole masentunut siksi että sattui jokin vastoinkäyminen. Päinvastoin, (pienetkin) asiat tuntuvat vastoinkäymisiltä koska olen masentunut.

Masennukseen kuuluu myös syyllisyyden ja häpeän tunteita. “Miksi?” herättää näitä tunteita. Kun huomaan, että minulla ei ole mitään selvää syytä antaa masennukselle, tuntuu että onko minulla oikeutta olla masentunut: eivätkö asiat objektiivisesti ottaen ole oikeastaan ihan hyvin?

Nämä syyllisyys ja häpeä ovat ovat tyypillisiä syitä sille, että en halua tavata ketään – en halua kokea syyllisyyttä ja häpeää, ja jos on luultavaa että joudun niitä kokemaan tavatessani ihmisiä (olivat he kuinka hyväntahtoisia tahansa), olen mieluummin yksin.

Jos olen itse valinnut sen että tapaan ihmisiä tietyssä tilanteessa, ja siten pystynyt varautumaan negatiivisiinkin kokemuksiin, pystyn kestämään ne, koska vältän tapaamasta ihmisiä jos tuntuu että se on sillä hetkellä liikaa.

 

En kirjoita tätä syyttääkseni niitä jotka ovat ko. kysymyksen esittäneet – teidän ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä. Ymmärrän miksi tuo on helppo ja tyypillinen asia kysyä. Kirjoitan auttaakseni itseäni, ja ehkä muita jotka kokevat samoin ja voivat käyttää tätä kirjoitusta selittääkseen omille läheisilleen. Masennustakin on monenlaista, joten tämä ei varmasti päde kaikkiin, mutta kuvittelisin, että omalla kohdallani auttaisivat seuraavat neuvot:

Älä kysy miksi joku on masentunut tai mikä masentaa juuri nyt.

Kysy mieluummin toimintakyvyn rajoista, varsinkin jos masentunut tuntuu ahdistuneelta tai kiusaantuneelta jonkin asian suhteen. Jos hän kertoo masennuksestaan, hän kokee olonsa tarpeeksi turvalliseksi puhua siitä, ja ehkä kokee sen välttämättömäksi tai hyödylliseksi käytännön syistä: hänen on toimittava yhdessä kanssasi, ja hän haluaa kertoa ettei pysty toimimaan täysin normaalisti. “Pystytkö tekemään tämän asian mikä meidän oli tarkoitus tehdä yhdessä, haluatko että teen tämän asian puolestasi, tunnetko että sinun olisi hyvä välttää ihmisiä tai joitain tilanteita, sopiiko jos kysyn jonkin ajan kuluttua voitko paremmin?” Nämä kysymykset lähtevät siitä hyväksynnästä että masentuneella on nyt vaikeaa, ja että olet halukas huomioimaan tämän. Sen ei tarvitse tarkoittaa että teet suuria palveluksia. Masentuneelle pahinta on asettaa hänelle vaatimuksia. Voit auttaa esim. vähentämällä häneen kohdistuvaa painetta.  Erityisesti painostavat vaatimukset tehdä tai päättää jotain tuntuvat pahalta. Esimerkiksi pelkästään se, että masentunut haluaa perua tapaamisen voi olla hänelle suuri ahdistuksen aihe, jonka voi ratkaista jos ilmaiset että sinulle peruminen on ok.

Toisaalta, jos asia tulee puheeksi, usko jos masentunut selvästi sanoo pystyvänsä johonkin. Häntä auttaa saada kokea olevansa toimintakykyinen ainakin ko. asian suhteen, vaikka väliaikaisestikin.

Jos haluat auttaa keskustelemalla, voit auttaa vaikket ryhtyisikään täysillä emotionaaliseksi tueksi. Usein on mukavaa unohtaa asia kokonaan hetkeksi ja tuntea olonsa normaali(mma)ksi keskustelemalla ihan muista asioista. Tosin huomioi, että jos “ihan muuta” sisältää asioita joita masentuneen olisi ollut tarkoitus tehdä, häntä luultavasti ahdistaa ja hävettää puhua niistä. Neutraalimmat kiinnostuksenaiheet (vaikkapa TV-ohjelmat, kirjat, pelit) voivat olla helpompia aloittaa. Tai sitten voit kertoa omasta puolestasi asioista ja katsoa mihin hän tarttuu.

Älä koeta “keventää tunnelmaa” vääntämällä asiasta vitsiä, ellei masentunut tee sitä ensin itse. Huumori perustuu turvalliseen rikkomukseen, ja voi hyvin olla että masentunut ei koe omaa tilaansa tarpeeksi turvalliseksi voidakseen tulkita huumorin hyväntahtoisesti.

Jos omakaan tilanteesi ei ole kehuttava, on myös täysin ok sanoa että et nyt kykene kummemmin auttamaan, mutta että symppaat.

Älä kuitenkaan stressaa. Ellei kyse ole pakkotilanteesta (ja mitä luultavimmin huomaat kyllä jos on), se että masentunut on hakeutunut seuraasi ja ottanut asian puheeksi tarkoittaa että hän tuntee olonsa jo melko turvalliseksi ja hänellä on luultavasti ainakin vähän parempi olo. Autat olemalla ei-oppressiivisesti läsnä.

Removal of a preprint

I recently published a preprint of a meta-analysis we have been working on for a long time.

I did not announce it widely, because I was about to submit it to a journal and I was hesitant on how they would take it. I was apparently right, because they now required me to remove the preprint because it violates their strict double blind review policy. It’s gone now and I don’t know when it will be back up. For the same reason it’s gone from my publication list as well.

I don’t name the title here because I was requested to remove the “online presence” of said manuscript, so I’m trying to make it harder for the reviewers to google it. If you do know what I’m talking about, though – maybe because you were one of the researchers we contacted during the data collection process and were looking for it by my name (the title is very close to another publication I have in my list) – you can request the preprint from me personally.