Poliisityö ja yksilölliset taipumukset

Long Playn jutusta nousi häly, että poliisien suljetussa Facebook-ryhmässä jaetaan vapaasti rasistista sisältöä ja kommentteja. Ainoa tutkimuksellinen kommentti jonka juttuun näin oli psykologiliiton asiantuntijablogin postaus, jonka pointit voi tiivistää kahteen kohtaan. Meillä kaikilla on tiedostamattomia asenteita joiden perusteella liitämme omaa ryhmäämme positiivisia asioita (kuten luotettavuuden ja pätevyyden) ja itsestämme erilaisiin ryhmiin negatiivisia asioita. Siksi(kin) ketään ei pidä tuomita mielen sisältöjen perusteella, vaan ainoastaan tekojemme pohjalta (mihin joissain tapauksissa toki kuuluu myös tietynlainen puhe). Lisäksi, poliisityöhön liittyy poikkeuksellisesti psykososiaalista kuormitusta, minkä voi rivien välistä lukea lisäävän ennakkoluuloja sellaisia ryhmiä kohtaan, joita poliisi usein työssään tapaa. Kirjoittaja, työterveyspsykologi Vesa Talvitie, pitää FB-ryhmän viestintää “raskas työ, raskas huumori” -tapauksena, jota luultavasti esiintyy muissakin runsasta psykososiaalista kuormitusta sisältävissä ammateissa, mutta joka pitää pyrkiä pitämään takahuoneissa. Kirjoittaja lopettaa:

Long Playn artikkelin esiin nostama Facebook-keskustelu virittää yllä esitetyn pohjalta kaksi yhteiskunnallisesti merkittävää kysymystä. Ensinnäkin, kuinka ammatille luonteenomaista psyko-sosiaalista kuormitusta kestäviä ihmisiä saadaan hakeutumaan poliiseiksi, ja kuinka heidät onnistutaan poimimaan hakijoista. Kuormitusta huonosti hallitsevan poliisin on vaikea viihtyä ja menestyä työssään. Toiseksi, kuinka luoda poliisitoimeen rakenteet, jotka parhaalla mahdollisella tavalla edesauttavat vuorovaikutuskuormituksen hallintaa. Kuormituksen hyvä hallinta on keskeisessä asemassa niin työntekijöiden (työ)hyvinvoinnin kuin yhteiskunnalle keskeisen poliisitoimen luottamuksen kannalta.

En ole eri mieltä näistä tekijöistä. Kuormituksen hallinta on epäilemättä tärkeää poliisiksi pyrkiville, ja samoin avun tarjoaminen tähän niille jotka työssä jo ovat. Kuitenkin, liittyen aiempaan blogaukseeni, on myös huomioitava se, että se populaatio, josta poliisiksi haetaan, on alun perinkin erilaista kuin väestö keskimäärin.

Lyhyesti: ihmisillä on erilaisia (tiedostamattomia) taipumuksia, jotka vaikuttavat heidän päätöksiinsä mm. politiikassa, mutta myös ammatinvalinnassa. Vaikka tekijöitä on tietysti monia muitakin, ne, jotka välittävät keskimääräistä enemmän muiden ihmisten auttamisesta, hakeutunevat keskimääräistä useammin hoitoalalle; ne, jotka ovat keskimääräistä kiinnostuneempia taloudesta tai ihmisten välisistä suhteista hakeutunevat keskimääräistä useammin ekonomeiksi tai sosiaalitieteilijöiksi; ja ne, jotka välittävät keskimääräistä enemmän turvallisuudesta, hakeutunevat keskimääräistä useammin poliiseiksi.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään yksittäisistä taipumuksista, vaan taipumuksilla on taipumus ryhmittyä tietyillä tavoilla. Esimerkiksi moraali- ja arvotutkimuksessa tiedetään, että jos välittää kovasti muiden kärsimyksestä niin todennäköisesti välittää myös tasa-arvosta, mikä ilmenee esimerkiksi hoitotyöntekijöiden keskimääräistä vasemmistolaisempana poliittisena suuntauksena. Jos ihminen on kiinnostunut turvallisuudesta, niin hänellä on todennäköisemmin myös keskimääräistä vahvempi käsitys lojaalisuudesta (näkyy FB-ryhmän kuvankaappausten lukuisissa petturi-kommenteissa) ja keskimääräistä herkempi uhkienprosessointijärjestelmä (eli sekä havaitsee uhkia herkemmin että reagoi niihin voimakkaammin).

Jälkimmäinen prosessi on siitä kiinnostava, että eri ryhmiin liittyvät ennakkoluulot ovat osa uhkien prosessointia: omaa ryhmää suojellaan puolustautumalla ulkoisilta uhkilta, ja sitä varten on tärkeää tunnistaa tehokkaasti ja nopeasti ne, jotka eivät ole omaa ryhmää – riippumatta siitä, ovatko yksilöt sinänsä uhka vai eivät. Voidaan siis esittää hypoteesi, että poliisiksi hakeutuvilla on jo lähtökohtaisesti suurempi todennäköisyys tunnistaa erilaisuuden merkkejä nopeammin ja tehokkaammin kuin väestöllä keskimäärin, ja että olosuhteiden jatkuvasti tarjotessa tilanteita vahvistaa ennakkoluuloja, heillä ennakkoluulot myös vahvistuvat herkemmin kuin väestöllä keskimäärin.

***

Poliisien tulisi lain mukaan suhtautua kaikkiin samanarvoisesti riippumatta siitä mitä ryhmää he ovat. Jos ylläoleva hypoteesi pitää paikkansa, työn luonteen ja vapaan ammattiinhakeutumisen yhteisvaikutus vaikeuttaa tätä velvollisuutta jo lähtökohtaisesti. Se tarkoittaa tietysti sitä, että ammattikunnan sisällä on syytä entistä vahvemmin kiinnittää huomiota siihen ettei ennakkoluuloista kulttuuria vahvisteta epävirallisen kommunikaation muodossa. Ja käsittääkseni soveltuvuusarvioinneissa jossain määrin huomioidaankin soveltuvuutta myös asenteiden ja ennakkoluulojen puolesta, mutta en tiedä kuinka eksplisiittisesti on huomioitu mahdollisuus, että jotkut työn kannalta positiiviset piirteet (uhkaprosessoinnin herkkyys) saattavat tuoda mukanaan tämän samanarvoisuustavoitteen kannalta suoraan negatiivisia piirteitä.

Demokratia ja politiikan tiedostamattomien syiden kartoituksesta

“Joka  neljäs suomalainen voisi kannattaa äärinationalistista puoluetta”, otsikoi Hesari. Vaikka Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVA:n raporttia voi kritisoida nobelistin nimellä ratsastavaksi pamfletiksi jossa tieteellinen populismikäsite on väännetty kaikkia poliittisia vastustajia tölviväksi nuijaksi, ovat sen tulokset omaankin tutkimukseeni liittyen varsin kiinnostavia*. Tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston kirjoituksessa (raportissa s. 27-45) suomalaisia edustavalta internet-paneelilta on kysytty (arvokyselyn perusteella luotuihin) kuvitteellisiin “populistipuolueisiin” liittyvää äänestyshalukkuutta.

eva-raportti-kuvitteellisetpuolueet

“Jopa 25 prosenttia suomalaisista ilmoitti olevansa vähintään melko todennäköisesti valmis äänestämään tiukan linjan nativistista populismia edustavaa puoletta. …  Suurinta kannatus olisi vähän koulutettujen, työntekijöiden ja työttömien parissa.” Toisaalta 63 % ei olisi valmis äänestämään tällaista puoluetta. “Vaihtoehdon torjunta vahvistuu koulutustason ja sosioekonomisen statuksen nousun myötä.” (s. 41)

Tässä kuvatun lyhyen ohjelman sisältö ei merkittävästi eroa siitä millaisina perussuomalaisten nuivan siiven vaatimukset ovat viime vuosina näyttäytyneet, ja kyselyssä 79% perussuomalaisten äänestäjistä pitääkin tällaisen puolueen äänestämistä mahdollisena.

“Radikaalivihreiden” ohjelma vaikuttaa nykyisen poliittisen kentän kannalta selvästi radikaalimmalta, mutta linkolalaisella degrowth-vege-autovastaisella puolueella olisi tämän mukaan kuitenkin 11 % kannatus. “Vasemmistopopulistisen” puolueen ohjelma sen sijaan on kummallinen olkiukolta vaikuttava yhdistelmä suurituloisten omaisuuden kansallistamista, yksipuolista aseistariisuntaa ja nykyistä selvästi vapaampaa maahanmuuttoa. Onko kukaan vakavastiotettava vasemmistovaikuttaja todella ehdottanut tällaisia tavoitteita (2000-luvun aikana)? Ei ihme että kannatus jää pieneksi (7%, mikä on lähellä peukalosäännön 5% rajapyykkiä jonka melkein mikä tahansa läppävaihtoehtokin saattaa kyselyissä saada todellisella nollan kannatuksella), vaikka kirjoittaja pitää ilmeisesti tätä vakavissaan nykyvasemmistoa kuvaavana ohjelmana.

Psykologiset tarpeet politiikan taustalla

Mielestäni kiinnostavan kehyksen kyselyn tuloksille antaa oma tutkimusaiheeni, tiedostamattomat psykologiset tekijät politiikan takana. Nojaan vahvasti kaksoisprosessimalleihin: esimerkiksi Kahnemanin kuuluisassa system 1 / system 2 –mallissa rationaalinen ja  tietoinen ajattelu kuuluu hitaasti toimivaan system 2:een, siinä missä suuri(n?) osa ihmisen toiminnasta tapahtuu ja päätöksistä tehdään tiedostamattomasti yksinkertaisiin heuristiikkoihin nojaten system 1:n puolella. Itse lähestyn aihetta emootioteorian puolelta, jonka pohjalta väitän, että ns. system 1 pohjautuu suurelta osin tunnejärjestelmän toimintaan. Politiikkaan liittyen väite siis on, että ihmisten poliittisista näkemyksistä ja toiminnasta valtaosa on tiedostamatonta ja tunnepohjaista – niitä voi kutsua vaikka (epätarkasti) politiikan psykologisiksi tarpeiksi – samalla kun ihmisen oma käsitys itsestään on korostetun rationaalinen ja erehtyy siksi usein. Jonathan Haidtin tutkimus liittyy moraalisuuteen (joka on politiikan perusta), ja hänen tärkeä havaintonsa oli, että ihmisten välillä on merkittäviä taipumuseroja sen suhteen, miten eri tunnepohjaisten prosessien keskinäiset voimakkuudet jakautuvat.

Jos lähdetään tuloksesta, että ihmisten välillä on merkittäviä taipumuseroja siinä, millaisiin tiedostamattomiin prosesseihin heidän moraaliset ja poliittiset näkemyksensä pääasiassa pohjautuvat (ja näitä on paljon muitakin kuin suoraan moraaliin liittyviä), poliittisten liikkeiden kannatukset riippuvat jossain määrin niistä. Mutta koska tarjolla olevat puolueet ovat historiansa tuotosta eikä poliittinen järjestelmä tarjoa äänestäjille mahdollisuutta suoraan toteuttaa psykologisia tarpeitaan, todellisten puolueiden kannatukset ovat hyvin epätäydellinen kartta siihen, millaisista tarpeista Suomen poliittinen kenttä varsinaisesti muodostuu. Siinä mielessä EVA:n kyselyn kaltaiset selvitykset ovat kiinnostavia, että jos niiden kysymykset on aseteltu hyvin – siten että ne osuvat niihin tutkimuksellisesti perusteltuihin prosesseihin – ne luultavasti antavat paremman käsityksen tämänhetkisestä jakaumasta kuin puoluekannatukset tai muut tyypillisemmät päivänpolitiikkaan liittyvät käytännölliset mittarit (tämä oli idea myös vaalikonetutkimuksessani).

Ongelma Haaviston kirjoituksen “vasemmistopopulistisessa” ja “radikaalivihreässä” puolueessa on nimenomaan, että niiden ohjelmaan valitut kohdat vaikuttavat enemmän valikoituneen sen perusteella millaisina oikeistolainen olkinukke-vihreitä tai -vasemmistoa pitää, kuin sen mukaan millaisista prosesseista niiden kannatus todellisuudessa muodostuu. Kuvitteellinen nativistinen puolue sen sijaan jo ohjelmakohtiensa perusteella osuu paremmin kysymyksiin, jotka ovat tutkimusten kannalta relevantteja kansallismielisille, ja korkeamman kannatuksensa perusteella myös vastaajat tulkitsevat näin. Siinä mielessä näkisin 25 % kannatuslukeman alarajana – ei todellisen puolueen realisoituvana alarajana, vaan arviona sille määrälle ihmisiä jonka psykologisiin tarpeisiin ohjelman kysymykset vastaavat – että jos kysymykset osuisivat tarpeisiin vielä paremmin, kannatus olisi suurempaa. Toisaalta arvion uskottava yläraja tuskin on kovin paljoa korkeammallakaan, jos kuitenkin 63 % vastustaa ohjelmaa (tätä puolestaan voisi arvioida paremmin, jos olisi erikseen kysytty todellakin vastustusta eikä vain passiivista “en äänestäisi”).

Demokratian arvostuksen lasku nuorissa

Raportissa toinen relevantti juttu on tohtorikoulutettava Juha Ylisalon kirjoitus (s. 63-87), joka on aiheeseen liittyvän kiinnostavuutensa lisäksi jopa tutkimuksena ja analyysinä hyvä. Se kertoo mm. World Values Surveyn perusteella tehtyjä analyysejä nuorempien ikäluokkien vähenevästä arvostuksesta demokratiaa kohtaan Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Ylisalo esittelee eri kyselyjä, joiden mukaan myös Suomessa arvostus demokratiaa kohtaan on itse asiassa keskimäärin noussut, mutta nuorten keskuudessa selvästi pudonnut. Mistä tämä johtuu? Oma välitön ajatukseni oli, että ehkä eri sukupolvet näkevät kysymykset eri tavoin.

“Nuorten aikuisten asenteita voi selittää taloudellinen epävarmuus ja se, että nuoret kiinnittyvät poliittiseen järjestelmään vähitellen varttuessaan. Edelleen nykyinen nuorten aikuisten sukupolvi voi hahmottaa demokratian tai politiikan eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet. On siis syytä selvittää, miten politiikkaan suhtaudutaan, sekä sitä, miten demokratian vaihtoehtoihin asennoidutaan.” (s. 73)

Hyvin sanottu! Vastaajille on siis tarjottu demokratian vaihtoehtoina autoritaarista johtajaa (“vahva johtaja, jonka ei tarvitse välittää eduskunnasta ja vaaleista”), asiantuntijavaltaa (“asiantuntijat, ei hallitus, tekevät päätöksiä sen mukaan, mitä
pitävät maalle parhaana”) ja sotilasvaltaa (“puolustusvoimat ovat vallassa”).

Sotilasvaltaa ei kannata juuri kukaan (4%, mistä, kuten sanottua, ei voi paljoa johtopäätöksiä tehdä), mutta sekä asiantuntijavaltaa että autoritaarista johtajaa kannatetaan huomiotaherättävän paljon. Vahvaa johtajaa vähintään melko hyvänä pitävien osuus on keskimääräistä suurempi vähemmän koulutetuissa ja varsinkin nuorissa (s 78):

eva-raportti-autoritaarisuus

“Suurimmillaan vahvan johtajuuden kannatus näyttäisi olevan korkeintaan ammattikoulun käyneiden 46–55-vuotiaiden miesten keskuudessa. Tässä ryhmässä lähes 43 prosenttia pitää edustuksellisista instituutioista riippumatonta johtajaa vähintään melko hyvänä.” Vahvan johtajuuden kannatus liittyy suoraan psykologiseen autoritaarisuuden käsitteeseen, johon liittyen käytin myös itse kysymystä kuntavaalikoneessa. Kannatus** onkin samoissa lukemissa puolueissa RKP:stä (38 %) PS:ään (55 %), ja suhteessa demografioihin korkeakoulutettujen ja -kouluttamattomien välillä (n. 10 %-yksikön ero) ja 18-25 -vuotiaiden ja yli 55-vuotiaiden välillä (n. 5 %-yksikön ero).

Erityisen kiinnostavaa kuitenkin on, että asiantuntijavaltaa pitää vähintään melko hyvänä jopa 55 % vastaajista. Kannatus ei liity suoraan koulutustasoon, mutta kylläkin ikäryhmään: 18–25-vuotiaista 66 %, kun yli 66-vuotiaiden joukossa kannatus on yli 20 %-yksikköä pienempi. En tiedä, että asiantuntijavallan kannatus liittyisi suoraan mihinkään tiettyyn psykologiseen prosessiin, mutta ei liene liian kaukaa haettua, että sen kannattajat – jotka pitävät näiden kyselyjen mukaan demokratiaa ongelmallisena – voivat nähdä asiantuntijat puolueettomampina ja siten reilumpina kuin poliitikot. Tämä voisi liittyä Haidtin ja muiden reiluus-moraaliperustaan, mikä sisältää (vanhassa muodossaan) sekä tasa-arvon että vapauden toimia ja olla, joiden molempien kannatus on yhteydessä nuorempaan ikään. Joka tapauksessa Ylisalo toteaa (linjassa kansainvälisten tutkijoiden kanssa), että perinteiset sosioekonomiset selitykset eivät riitä:

“Inglehartin ja Norrisin mukaan kansallisia ja perinteisiä arvoja korostava populismi on ennen kaikkea kulttuurinen, ei niinkään sosioekonominen ilmiö. Tämän argumentin mukaan populismi vetoaa taloudellisesta asemasta riippumatta erityisesti niihin, jotka kokevat omien arvojensa olevan uhattuna, kun jälkimateriaaliset, vähemmistöjen oikeuksia, yksilöllisyyttä ja kansainvälisyyttä painottavat arvot valtaavat alaa. Ne, jotka ovat vähiten avoimia uudenlaisille arvoille ja joiden status on ollut korkein perinteisten arvojen vallitessa – siis vähän koulutetut enemmistöihin kuuluvat miehet – kokevat uuden arvoilmaston herkimmin uhkaksi. Näin Inglehartin ja Norrisin kansainvälisellä aineistolla testaama väite vaikuttaa siis sopivan yhteen myös suomalaisen aineiston kanssa.” (s. 79-80)

Implikaatioita

Riippumatta siitä mihin prosesseihin tarkalleen ottaen demokratian vaihtoehtojen kannatusta luotaavat kysymykset saattavat liittyä, sillä on merkitystä yhteiskunnan kannalta kuinka nämä kannatukset jakaantuvat väestön sisällä. Kuten Ylisalo kirjoituksensa lopettaa, “Kansalaisten vieraantuminen demokraattisista periaatteista ja instituutioista voi olla ensimmäinen askel kohti sitä, että eliititkään eivät enää ole sitoutuneita demokratian pelisääntöihin. Demokratiaan sitoutumattomat eliitit voivat nopeastikin muuttaa pelisääntöjä pysyvästi epädemokraattiseen suuntaan.” (s. 84) (Vrt. oma kirjoitukseni vuoden alussa liittyen autoritaarisen eliitin uhkaan demokratialle.)

Jos on niin, että jotkut psykologiset tarpeet politiikan takana ovat suoraan demokraattista järjestelmää vastaan – kuten vaikkapa autoritaarisuudeksi kutsutun piirteen on todettu empiirisesti voivan olla – on melkoisen tärkeää tietää a) kuinka laajalti tällaisilla tarpeilla on vaikutusta väestön keskuudessa, ja b) kuinka niiden merkitys vaihtelee eri tilanteissa. Jälkimmäiseen kohtaan tiedetään aiemmasta tutkimuksesta, että esimerkiksi autoritaarisuuden merkitys on riippuvaista mm. julkisuudessa käydyn keskustelun uhkakeskeisyydestä: länsimaisissa(kin) väestöissä on paljon latenttia autoritaarisuutta, joka aktivoituu kun mediassa puhutaan paljon yhteiskuntaa kohtaavista uhista (esim. Haidtin populaari kirjoitus, tutkimus). Sen sijaan me emme tällä hetkellä tiedä vastausta kohtaan a) – meillä on joitain arvioita Ylitalon siteeraamien kyselyjen ja oman vaalikonetutkimukseni kaltaisten selvitysten pohjalta, mutta kattavaa kartoitusta ei koskaan ole tehty. (Olen itse toukokuussa lähettänyt Wihurille hakemuksen juuri tällaisen kartoituksen tekemiseen liittyen.)

Poliittinen polarisaatio lisää ihmisten käsitystä yhteisöä kohtaavasta uhasta, ja vaikuttaa siten siihen, että demokratian kannatus laskee autoritaaristen keskuudessa – mutta ehkä myös asiantuntijavaltaa kannattavien keskuudessa. Demokratian ikiaikainen ongelma onkin tilanne, jossa enemmistö väestöstä ei halua demokratiaa, ja tämä tilanne on sitä lähempänä mitä kauemmas eri psykologisia tarpeita vahvimmin edustavat ryhmät erkaantuvat toisistaan. Jos enemmistö väestöstä pysyvästi vastustaa demokratiaa, ongelma on periaatteellinen, mutta tällä hetkellä demokraattisella järjestelmällämme ei ole erityisiä keinoja puolustautua edes väliaikaisia muutoksia vastaan – päinvastoin, niitä ajavat demokratian sisältä media, jonka tarkoitus olisi vahtia valtaa mutta joka ansaintalogiikkansa puitteissa kärjistää ongelmia, ja poliitikot, joiden henkilökohtaista etua ajaa vastustajien demonisointi.

 


*) Olettaen että kysely on tehty kunnolla – pikaisesti katsottuna metodologia näyttää ihan asialliselta, mutta en lähtenyt selvittämään tarkemmin onko esim. kysymyksenasettelussa johdattelua.

**) Vähintään “melko samaa mieltä” väitteen “Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille” kanssa.

Internet-käyttäytymisen perusteella tehtävä äänestäjien targetointi voi olla uhka demokratialle (UJ28.1.2017)

Tämä on uudelleenjulkaisu 28.1.2017 kirjoittamastani Facebook-kirjoituksesta, jonka halusin säilyttää FB:n ulkopuolella.

Minulle linkattu artikkeli väittää, että Trumpin voitto oli osin sosiaalisen median kautta tehtävän äänestäjien targetoinnin tulosta. Suhtaudun näihin nimenomaisiin väitteisiin epäilyksellä*, mutta tärkeää on, että ne _voisivat_ (tiettyyn rajaan asti) olla totta.

Ihmisen käyttäytyminen ei suurimmaksi osaksi ole tietoisesti harkittua; vaikeaa se olisikin, päättää erikseen jokaisesta liikkeestä, tehdä jokainen valinta aamiaisesta alkaen puhtaalta pöydältä. Ihminen toimii enimmäkseen automaatiolla**, jossa osansa on sekä perinnöllisyydellä että oppimisella. Tämä pätee myös politiikkaan. Luonnollisesti, koska ihminen on evoluution tuottama eläin jota ei ole rakennettu tosiasioiden puolueettomaan punnintaan, vaan selviytymään ja lisääntymään.

Vaikka ehdokkaiden harkinta äänestyskopissa voi tuntua rationaaliselta vaihtoehtojen punnitsemiselta, tosiasiassa tietysti teet päätöksesi hyvin rajatusta joukosta: suurin osa vaihtoehdoista on jo automaatiolla arvioitu ei edes harkinnan arvoisiksi, eikä useimpia niistä tarvitse edes vilkaista. Kuitenkin käytännössä jokaista muuta tarjolla olevaa vaihtoehtoa joku äänestää. Miksi? Kyse ei ole pelkästään siitä että teillä on eri tiedot – mitkä tiedot sinulla pitäisi olla, että pitäisit kaikkein potentiaalisimpana niitä, jotka tällä hetkellä itsestäänselvästi suljet ulos kaikkein äänestyskelvottomimpina? Luultavasti sinun on edes vaikea kuvitella pelkkää tietoa joka saisi tämän aikaan, ja helpompi onkin mieltää vastakkaista mieltä olevat tyhmiksi tai pahoiksi. Mutta muuta mieltä olevat eivät ole tietämättömiä, harhaanjohdettuja tai tyhmiä – heidän automaationsa vain on johtanut heidät täysin erilaiseen lopputulokseen.

Jokainen saa syntyjään jotkut tendenssit joiden perusteella hän tuntee tietyt asenteet, uskomukset, poliittiset näkemykset sopivammiksi kuin toiset, ja kotoaan ja muualta kasvuympäristöstään rakennusmateriaalia joka rakentaa automaatiota johonkin suuntaan. Toisille synnynnäiset tendenssit ja ympäristön viestit kasautuvat vahvasti samaan suuntaan, jolloin poliittinen kanta muodostuu hyvin vahvaksi ja automaation äänestyskopissa ulos rajaaman valtaosan äänestettävyydeltään täysin mahdottomiksi. Toisille tendenssit eivät ole alun perinkään vahvoja ja ympäristöstä saadut viestit monipuolisia, ristiriitaisia tai heikkoja, jolloin vaaleissa heille on paljon yhtä hyviä vaihtoehtoja – mikäli heidät saa äänestämään lainkaan, koska heikko poliittinen kanta tarkoittaa todennäköisesti myös vähäistä kiinnostusta politiikasta ja äänestämisestä.

Puolueisiin perustuvassa demokratiassa joka puolueella on ydinkannattajaryhmänsä – ne, joiden automaatio on kaikkein yhteensopivin suhteessa heidän mielikuvaansa puolueesta. Lisäksi on liikkuvien äänestäjien joukko, jota kaikki puolueet yrittävät vaaleissa kosiskella omiksi äänestäjikseen, sekä nukkuvien joukko joka enimmäkseen unohdetaan, koska heidän aktivoimisensa on niin hankalaa. Liikkuvien joukko ei ole yhtäläistä massaa. Monella heistä on tietysti oma poliittinen kantansa, joka ei juuri nyt satu sopimaan erityisen hyvin yhteen minkään puolueen (tai ehdokkaan) kanssa, mutta joka on silti paremmin yhteensopiva tiettyjen puolueiden/ehdokkaiden kanssa, jolloin heidät on helpompi käännyttää. Tämän lisäksi (myös) liikkuvilla on tendenssejä, jotka eivät suoraan liity puolue/ehdokaskantoihin, tai jotka ovat ristiriitaisia eri puolueiden/ehdokkaiden kesken. Tästä linkatussa artikkelissa puhutaan: internet-käyttäytymisen perusteella voidaan tehdä ennusteita näistä tendensseistä, ja kun niihin pystytään tähtäämään suoraan, saadaan selkeä etu heidän käännyttämisekseen.

Olen itse skeptinen esim. Big 5:n käytön hyödyllisyyteen tässä, mutta tarkka toteutus (eikä se, toimiko nyt käytetty tarkka toteutus todella) ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että tilanteessa, jossa vaalien voittaminen riippuu suhteellisen pienen joukon kosiskelusta, pienikin etu pelkästään tuon joukon tunnistamisessa voi antaa (poliittisesta järjestelmästä riippuen) merkittävän saavutettavan valtaedun politiikassa. Ja jos autoritäärisesti suuntautuneet saavat sen edun ensin, heillä on mahdollisuuksia muokata järjestelmää säilyttämään ja vahvistamaan saatua etua – autoritäärit kun voivat nähdä tämän moraalisesti oikeana, siinä missä ei-autoritäärit pitävät pluralismia tavoiteltavana.

Vaikka pluralismia ei rikottaisi, voisi kuvitella että tilanne tasoittuisi ajan kanssa, kun myös muut poliittiset suuntaukset oppivat käyttämään samoja menetelmiä. Tästä ei kuitenkaan ole mitään takeita, kahdesta syystä. Tämänhetkiset suhteellisen vakaat pluralistiset demokratiat ovat suhteellisen vakaita poliittisen vallan jakautumisen suhteen mm. siksi, että ydinkannattajien joukot on enimmäkseen mobilisoitu, ja liikkuvista sekä kallellaan olevat ja siis potentiaalisimmat rekrytoitavat + todella puolueettomat ovat kullekin puolueelle melko pieni joukko, jonka sisällä kannatuslukemat enimmäkseen vaihtelevat. Kun yhtälöön lisätään uusi keino suppressoida muiden kannattajia ja mobilisoida sekä liikkuvia _että_ tähän asti nukkuvia, joukko jonka kanta voi muuttua on paljon suurempi, ja ennen kaikkea näiden keinojen tehokkuus saattaa vaihdella eri puolueilla (koska tendenssit, jotka big-data -targetoinnissa toimivat, korreloivat eri tavoin eri puoluekantojen suhteen). Lopputuloksena uusi tasapaino saattaa muuttaa vakiintuneita valtasuhteita merkittävästi, eikä voida luottaa siihen että esimerkiksi ääriautoritääristen puolueiden kannatus olisi myös uudessa tilanteessa marginaalinen. Toiseksi, autoritäärisyys-antiautoritäärisyys -akseli ei ole targetoinnin suhteen neutraali, vaan autoritäärisyydellä on etu, koska tutkimusten mukaan ihmisten autoritäärisyys (jonkin synnynnäisen lähtöarvon päälle) vaihtelee sen mukaan, kuinka turvalliseksi he tuntevat olonsa, ja koska turvattomuutta on helpompi luoda kuin turvallisuudentunnetta.

Jos internet-käyttäytymisen perusteella tehtävä targetointi toimii – enkä näe mitään syytä miksei se periaatteessa toimisi, oli sen tämänhetkinen tila mikä hyvänsä – se voi olla todellinen uhka liberaalille pluralistiselle demokratialle. Se ei ole mitenkään itsestäänselvästi helppo tai todella tehokas tapa kääntää vaalien suuntaa, mutta a) me emme tiedä, mikä sen osuus oli Brexitissä ja Trumpin valinnassa, ja ennen kaikkea, b) me emme tiedä, mikä sen potentiaali periaatteessa on. On mahdollista, että siitä ei ollut paljoa apua mainituissa äänestyksissä ja että se on potentiaaliltaan parhaassakin tapauksessa niin epävarmaa, että mitään suurta muutosta ei ole tulossa. Mutta on myös mahdollista, että sekä B että T olivat osaksi näillä keinoin masinoituja, että samoja keinoja käytetään yhä paremmalla tehokkuudella tulevissa Ranskan ja Saksan ja muiden vaaleissa, ja että meillä on parin vuoden sisällä huomattavan autoritäärinen johtajisto läpi kaikkien länsimaiden.


*) Esim. kriittisiä kirjoituksia aiheesta:
http://www.spectator.co.uk/…/the-british-data-crunchers-wh…/
https://www.bloomberg.com/…/no-big-data-didn-t-win-the-u-s-…

**) Tottumuksella, joka on toiston rakentamaa automaatiota, ja affektijärjestelmän ohjauksella, joka asettaa lähes kaikelle maailmassa jonkin arvon – tuntuuko sen tekeminen ja jo ennakoiminen hyvältä vai pahalta – jonka perusteella valtaosa “päätöksistä” tosiasiassa tehdään.

“Relationship of Moral Foundations to Political Liberalism-Conservatism and Left-Right Orientation in a Finnish Representative Sample” – suomenkielinen yhteenveto

(Vähän laajemmin englanniksi.)

Vaikka moraaliperustateoriaa on käytetty paljon poliittisen orientaation yhteydessä, se on perustunut alkuperäiseen löydökseen yhdysvaltalaisella aineistolla ja sikäläisessä kulttuurissa, jossa liberaali-konservatiivi ja vasemmisto-oikeisto -akselit ovat enemmän päällekkäisiä kuin muualla, mm. Suomessa. Tutkimuksessani selvitin, että usein toistettu tulos moraaliperustojen ja poliittisen orientaation yhteydestä eroaa näillä kahdella akselilla. Kuten aikaisemmassa tutkimuksessa, liberaalisuus on yhteydessä vahingonteon välttämiseen ja reiluuteen ja konservatiivisuus näiden lisäksi myös lojaalisuuteen, luottamukseen auktoriteetteihin sekä puhtauteen; sen sijaan vasemmistolaisuus (verrattuna oikeistolaisuuteen) on yhteydessä vahingonteon välttämiseen ja reiluuteen, oikeistolaisuus (verrattuna vasemmistolaisuuteen) on yhteydessä lojaalisuuteen ja luottamukseen auktoriteetteihin, ja puhtaus ei ole erityisesti yhteydessä kumpaankaan.

 

Published: Moral Foundations and political orientation

Hogrefe just informed me that my manuscript (together with Jan-Erik Lönnqvist and Niklas Ravaja; manuscript pdf, supplementary material) with the title “Relationship of Moral Foundations to Political Liberalism-Conservatism and Left-Right Orientation in a Finnish Representative Sample” is now available online before publication in Social Psychology. It’s my first published paper on my new topic after changing from game research to moral psych (and emotion psych, but that’s another thing), so I’m happy about that!

It is a short paper, with a rather straightforward point. Although Moral Foundations Theory has been linked to political orientation a lot, it has been based on the US conceptualization of political orientation, which collates the left-right with the liberal-conservative to much higher extent than rest of the (Western) world. The often-repeated original finding is that liberalism is associated mostly with Harm (also called Care) and Fairness (and Liberty, but that’s another story), while conservatism is associated as strongly with Harm and Fairness as it is with Loyalty, Authority, and Purity (also called Sanctity). (In terms of correlations, it means that correlations between MFs and lib-cons are low for Harm and Fairness, because they are associated with both conservatism and liberalism, but high for the other three MFs, as they are only associated with conservatism.) Researchers have used the knowledge of this finding in other countries too, without considering whether it is reasonable to assume that this is true in other political cultures that separate the two dimensions more. My paper uses a representative Finnish sample (instead of a typical student sample) to test the association* between (self-identified) liberalism-conservatism and the five moral foundations separately from the association between left-right orientation and the five moral foundations. Our findings are that while the typical MF/lib-cons -associations are replicated in our sample (see betas in the table below), the left-right dimension has different associations with the MF – namely, Harm and Fairness are mostly (but weakly) correlated with left-orientation, Loyalty and Authority with right-orientation, and Purity is not associated with either. So basically, the finding is that liberal-conservative orientation and left-right orientation are differently related to moral foundations.

Table 2. Standardized regression weights for model Mboth.
 Parameter β 99 % CIs p
Liberal-conservative
Harm .012 [-.086, .122] .053
Fairness -.085 [-.198, .027] .663
Loyalty .409 [.305, .510] <.001
Authority .432 [.327, .525] <.001
Sanctity .581 [.496, .655] <.001
Left-right
Harm -.208 [-.314, -.105] <.001
Fairness -.147 [-.105, -.045] <.001
Loyalty .197 [.084, .302] <.001
Authority .197 [.097, .293] <.001
Sanctity .061 [-.037, .157] .093
Note. Higher beta indicates higher association of conservative- or right-orientation to the moral foundation.

edit:

Practical observations

(In no particular order)

  • The correlation between the orientations was r = .26 [99 % CI = .18, .34]. So although the dimensions are not the same (as it is implicitly assumed in some US-centered discussions), they are not completely independent either (as e.g. political two-dimensional maps used by the media to portray party differences before elections would lead you to believe). Conservatism is still related to right-orientation, and some have hypothesized that this is because the “resistance to change” attitude (theoretically behind conservatism) is aligned with “resistance to equality” attitude (theoretically behind right-wing orientation) in cultures that are inequal.
  • That left-orientation is more related to Fairness should not come as a surprise, as the factor actually has an item explicitly related to the morality of large unearned inheritances. It is a methodological and theoretical question whether this is a problem or not (I think it is), but it means that you can’t make an argument that “see, leftists care more about fairness!” if fairness is partly defined as something that leftists care more about.
  • In the later version of MFT (Haidt 2012, The Righteous Mind), fairness is theoretically less about equality of outcomes and more about proportionality, or law of karma: that everyone gets what they deserve, be it good or bad. This is likely to make it more relevant for conservatives, but it’s not incorporated in the MFQ measure yet.
  • The theoretical addition of liberty – that nobody should not be forced to do anything – would separate between libertarians and tradition-related conservatives, but that’s not part of the measure yet, either.
  • Although the outdated journal publication system forces to focus on one thing and one thing alone, I think the methodological part, partly touched on in the supplementary materials, is also important. I’m still looking into it, but I’m having some doubts about the MFQ as a measure (partly related to what I said above). I should do another blog post about that later.

 


*) n = 874, which exceeds required sample size to detect a small effect (ρ = .1), assuming a power of 0.80 and an alpha of 0.05. The p-values are not corrected, because this study was a typical half-exploratory study people do in psychology while pretending that we are doing hard confirmatory research, and it would be really difficult to determine afterwards what the appropriate correction would be (I hadn’t awoken to the whole replication/methodology crisis thing at the time of writing this). However, because of the big enough effect sizes that follow what has been found before (in case of lib-cons), and p’s that are not simply bordering the arbitrary .05, I think the results are plausible. I’ll try to write a retrospective post about the researcher degrees of freedom regarding my old papers at some point.

Valittujen vs. ei-valittujen arvovertailua Ylen vaalikoneen perusteella

Edellisen postauksen jatkoksi halusin vielä katsoa kuntavaalikoneen vastauksia siitä näkökulmasta, eroavatko valituksi tulleet ehdokkaat valitsematta jääneistä ehdokkaista. (Muut osat: puoluevertailu, taustamuuttujien vertailu.)

Datasta piti lisäksi poistaa pienpuolueet, koska kuten alkuperäisessä kommentoin, yksittäisten henkilöiden vertailussa ei tällaisen aineiston pohjalta ole järkeä, ja pienpuolueilla tuli valituksi (alempi rivi) vain yksittäisiä henkilöitä:

valittu Fem Its KD  Kesk Kok  Lib muu Pir PS   RKP SDP  SKP Vas  Vihr
ei      35  28  741 2213 2300 42  319 103 1033 459 1878 109 1248 1375
kyllä   1   2   230 1697 1104 5   169 2   441  304 1059 1   435  502

(Huomaa että nämä numerot ovat vaalikoneeseen vastanneista, ei kaikista vaaleihin osallistuneista.*)

Jäljelle jäi siis vain kahdeksan eduskuntapuoluetta sekä “muut”, joka on – kuten yhdessä kommentissakin huomautettiin – hyvin sekalainen porukka äärikansallismielisistä eläinoikeuspuolueeseen ja kaikenlaisiin kuntakohtaisiin paikallislistoihin. Kokonaisuudessaan valittujen määrähän oli melko tarkalleen kolmannes.

 


Olen järjestänyt puolueet siten, että kaikkien puolueiden yhteenlaskettu osuus (KAIKKI) on ylimpänä, ja puolueet sen alla samanmielisyysjärjestyksessä. Valituksi tulleet ja valitsematta jääneet ovat alekkain, jotta niitä on helppo vertailla puolueittain.

Valitut edustavat puolueen ehdokkaita kokonaisuudessaan varsin hyvin, suuria eroja valittujen ja valitsematta jääneiden välillä ei ole oikeastaan minkään kysymyksen kohdalla. Joitain pieniä kiinnostavia eroja (luokkaa alle 10 %-yksikköä) tiettyjen puolueiden kohdalla kuitenkin on.

plot_Ennen_(ei)valitut

“Ennen ei ollut paremmin” -kysymyksen kohdalla selkein ero on muiden puolueiden ryhmässä, jossa valituksi tulleet ovat vähän enemmän ja selvästi vahvemmin eri mieltä kuin valitsematta jääneet. Voidaan siis sanoa että muut-ryhmässä vanhoihin aikoihin kaipaavat konservatiivit ovat menestyneet hieman paremmin.

Kiinnostavasti Vihreissä järjestys on sama: valitut ovat olleet vähän vähemmän liberaalimpia kuin valitsematta jääneet (ero 7 %-yks). Perussuomalaisissa taas järjestys on päinvastainen, kun valituksi tulleet ovat olleet vähän vähemmän konservatiivisia (4 %-yks erolla) kuin valitsematta jääneet. Kun puolueet kokonaisuudessaan ovat koko joukon ylin ja alin, voidaanko tulkita että molemmat laitimmaiset puolueet houkuttelevat ehdokkaikseen myös hieman äärimmäisempiä näkemyksiä, mutta ne eivät menesty aivan niin hyvin kuin maltillisemmat?

plot_Lasten_(ei)valitut

Lähinnä konservatiivisuuteen liittyvä sovinnaisuus käyttäytyy jossain määrin samansuuntaisesti kuin edellinen kysymys (ylimpänä ja alimpana olevilla valitut näyttäisivät olevan maltillisempia kuin valitsematta jääneet), mutta erot ovat enimmäkseen mitättömiä – paitsi Perussuomalaisissa, joissa valituksi tulleet ovat lähes 9 %-yksikön verran vähemmän sovinnaisia. Sen sijaan keskellä sijaitsevissa RKP:ssä (6 %-yks) ja Kokoomuksessa (alle 4 %-yks) valitut ovat hieman enemmän sovinnaisia.

plot_Johtaj_(ei)valitut

Johtajuuskysymyksessä selvin ero on taas Perussuomalaisissa, mutta eri suuntaan kuin edellisissä kysymyksessä: valitut ovat (n. 8 %-yksikköä) enemmän vahvan johtajuuden kannalla verrattuna valitsematta jääneisiin. Myös demareissa ja vihreissä valitut kannattavat vahvaa johtajuutta enemmän, mutta ero on 4 %-yksikön tienoilla.

plot_TasArv_(ei)valitut

Huomattavin ero tasa-arvokysymyksen suhteen on Kristillisdemokraateilla, joista valituksi tulleet ovat selvästi useammin (41 % vs 27.1 %) täysin samaa mieltä siitä että enempi tasa-arvo vähentäisi ongelmia. Toinen ero on (taas) Perussuomalaisissa, missä valitsematta jääneissä eri mieltä olevien osuus on lähes 8 %-yksikköä suurempi – eli valitut ovat enemmän tasa-arvon kannalla, minkä voi katsoa olevan linjassa ylempänä tehdyn tulkinnan maltillisten suuremmasta menestyksestä. Kokoomuksen sisällä järjestys on päinvastainen (mutta pienempi, vain n. 4 %-yks): valitut ovat useammin eri mieltä tasa-arvon ongelmia vähentävästä vaikutuksesta.

plot_Kilpail_(ei)valitut

“Resurssi- ja valtakilpailu” -kysymyksessä suurin ero ei ole Perussuomalaisten sisällä (missä valitut ovat n. 5 %-yksikköä maltillisempia) vaan RKP:n, missä valitut näkevät elämän selvästi harvemmin (yli 8 %-yks) taistelua vaativana kilpailuna kuin valitsematta jääneet. RKP:n ero on siitä kiinnostava, että kysymys oli enemmän yhteydessä konservatiivisuuteen (vaikka toki siihenkin melko heikosti).

plot_YhtMahd_(ei)valitut

Myös “Yhtäläiset mahdollisuudet” -kysymyksessä suurin ero on RKP:n sisällä: valitut ovat enemmän (6 %-yks) sitä mieltä että yhtäläiset mahdollisuudet ovat jo todellisuutta (mikä on yhteydessä sekä teoreettisesti että empiirisesti oikeistolaisuuteen ja hyväosaisuuteen). Muut erot ovat KD:n, PS:n ja SDP:n sisällä (kussakin n. 4 %-yks), joista Perussuomalaisissa valitut ovat vähemmän positiivisia yhtäläisten mahdollisuuksien suhteen, mutta KD:ssa ja SDP:ssä enemmän.

Kaiken kaikkiaan lähes kaikissa kysymyksissä suurimmat erot valittujen ja valitsematta jääneiden välillä olivat PS:ssä, joka ainoana vaalitappion kärsineenä hallituspuolueena ja puheenjohtajavaihdossa suuntaansa etsivänä protestipuolueena on luultavasti jakanut eniten mielipiteitä puolueen kannattajien keskuudessa. Perussuomalaisista valitut ovat valitsematta jääneitä maltillisempia sekä menneiden haikailussa, sovinnaisuudessa, tasa-arvon vastustamisessa että elämän näkemisessä perimmiltään kilpailuna, mutta äärimmäisempiä johtajuuskysymyksessä. Näiden vertailujen perusteella voisi spekuloida, että (kuntatasolla) nimenomaan äärimmäisemmät ovat pettyneet puolueeseen enemmän mikä on jättänyt asenteiltaan maltillisemmille paremmat menestymisen mahdollisuudet. Johtajuuskysymys on tässä yhtälössä kuitenkin omituinen poikkeus – miksi muuten maltillisemmat ovat selvästi enemmän vahvan johtajuuden kannalla?

Muita eroja löytyi lähinnä RKP:ssa, ja jossain määrin KD:ssa ja Vihreissä. PS ja RKP ovat tietysti siitä kiinnostava yhteensattuma, että ne ovat myös puolueet jotka erosivat edellisessä vertailussani konservatiivisuusarvioissa eniten suhteessa vuoden 2015 aineistooni.


Aineistot ja huomautus

Ylen data (sama kuin edellisessä postauksessa), päivätty 11.4., ilmeisesti ei sisällä tarkastuslaskennan aiheuttamia muutoksia. Aineisto ei siis täysin vastaa lopullista tulosta, mutta nämä pienet muutokset eivät liene tämän tarkastelun kannalta merkittäviä.

R-skripti.

*) Ihmettelin hetken miten Liberaalipuolueen viidestä valitusta en ole huomannut mitään uutisia, kun se näyttäisi olevan selvästi enemmän kuin muista pienpuolueista, mutta puolueen oman tiedotteen mukaan neljä näistä on Parikkalassa listalta läpi menneitä sitoutumattomia ehdokkaita.

Kuntavaalikoneiden (Yle & HS) arvokysymysten vertailua

Yhden deadlinen mentyä oli aikaa viimein katsoa vaalikonedataa vielä hieman. Alkuperäisessä puoluevertailussa käytin Ylen vaalikoneeseen yhteistyössä kehittämiäni arvokysymyksiä. Helsingin Sanomien vaalikoneessa oli poliittiseen suuntautumiseen liittyviä kysymyksiä, jotka on kehitetty yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijoiden Tuomas Ylä-Anttilan ja Teemu Kemppaisen kanssa. Ilmeisesti alkuperäinen lähde on World Values Survey, josta on otettu neljä kysymystä oikeisto-vasemmisto -suuntautumiseen ja toiset neljä (arvo)konservatiivi-liberaali -suuntautumiseen* (sekä kaksi vihreyden, mutta tässä en ole kiinnostunut niistä). Koska vastaajajoukot ovat osittain samat, on tietysti kiinnostavaa nähdä kuinka arvokysymykseni ovat yhteydessä näihin poliittisen suuntautumisen mittareihin.

 

HS:n arvokysymykset

HS:n kysymyksiä on viimeksi käytetty lehden arvokoneessa, ja ne ovat:

Konservatiivi-liberaali:

  • Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.
  • Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.
  • Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.
  • Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Oikeisto-vasemmisto:

  • Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.
  • Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.
  • Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.
  • Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

HS:n datassa puolueiden ehdokkaiden keskiarvot **:

puolue   kons   sd               puolue   oik   sd
Fem      1.20   0.29             Fem      1.26  0.35
Vihr     1.84   0.61             Vas      1.46  0.48
Pir      1.86   0.72             SDP      1.96  0.60
Vas      1.97   0.82             muu      1.99  0.97
Lib      2.20   0.65             Vihr     2.15  0.66
RKP      2.25   0.74             Pir      2.50  0.94
muu      2.49   1.15             KD       2.67  0.75
SDP      2.50   0.83             PS       2.83  0.87
Kok      3.04   0.76             RKP      2.84  0.82
Kesk     3.12   0.77             Kesk     2.89  0.70
KD       3.78   0.56             Kok      3.67  0.74
PS       4.15   0.64             Lib      4.19  0.68

Keskiarvot vastaavat suunnilleen yleisiä käsityksiä puolueiden orientaatioeroista.

Vertailu vuoden 2015 dataan

Eduskuntapuolueiden osalta minulla on tarkempaa dataa eduskuntavaalien 2015 alla kerätystä otokseltaan väestöä edustavasta kyselystäni. Kun siis vertaillaan tuolta äänestäjäjoukolta eksplisiittisesti kysyttyä itseidentifioitumista (“mihin kohtaan sijoittaisit itsesi vas-oik / kons-lib -ulottuuvuudella”***) HS:n vaalikonedatan ehdokkaiden yllä esitettyjen kysymysten perusteella arvioituun poliittiseen orientaatioon, yhteneväisyys on konservatiivisuus-liberaalisuus -akselilla suorastaan hämmästyttävän korkea:plotHS_MF

Ainoastaan PS, ja hieman vähäisemmässä määrin RKP, eroavat tällä akselilla näiden kahden aineiston osalta. Vasemmisto-oikeisto -akselilla eroavaisuudet ovat vähän suuremmat, mutta niissäkin kaikissa toki samansuuntaiset. (Onko kyse ehdokkaiden ja äänestäjien välisestä erosta, vai onko poliittinen tilanne muuttunut kahdessa vuodessa lähinnä vas-oik -akselilla enemmän vasemmistolaiseksi, ja PS:stä tullut kahdessa vuodessa konservatiivisempi ja RKP:stä liberaalimpi?) Voidaan siis tältä osin todeta, että (vuoden 2015) äänestäjien itseidentifioituminen on varsin lähellä nyt kuntavaaleissa HS:n käyttämien WVS-kysymyksien pohjalta tehtyä orientaatioarviota.

Vuoden 2015 dataan liittyy olennaisesti myös Moral Foundations -kysely, joka arvioi sitä mihin asioihin (tarkempaa infoa silloisesta postauksestani) ihmisten moraalikäsitykset – tai tässä tapauksessa puolueiden kannattajien moraalikäsitykset keskimäärin – perustuvat. Tänä vuonna julkaistavassa tutkimuksessani (ei vielä saatavilla, koska tyhmästi valitsin lehden jonka open access -käytännöt on kehnoja) esitetään havainto, että näistä vahingon välttäminen (harm) ja reiluus (fairness) yhdistyy usein vas-oik -akseliin ja lojaalisuus, auktoriteettiin luottaminen sekä puhtaus (loyalty, authority, purity) yhdistyvät konservatiivisuuteen. Kun HS-orientaatioarvioita vertaa näihin, moraaliperustat ovat lähes yhtä lähellä näitä oletettuja yhteyksiä kuin 2015-itseidentifioitumisia. (Paitsi että kiinnostavasti ja aikaisempien löytöjen mukaisesti harm-fairness on orientaatioarvioita matalammalla vasemmistolaisempien puolueiden kohdalla, mutta korkeammalla oikeistolaisempien kohdalla. Tämä liittyy siihen, että nämä moraaliperustat ovat yhteydessä myös konservatiivisuuteen, vaikka heikommin kuin vasemmistolaisuuteen.) Merkittävä ero on lähinnä Perussuomalaisten konservatiivisuuden ja purityn välillä, mikä viitannee siihen että PS:n konservatiivisuus ei ensisijaisesti ole uskonnollista.

plotHS_MF

Ylen arvokysymykset ja HS:n orientaatioarviot****

Haluan siis tietää kuinka kukin kuudesta arvokysymyksestä suhtautuu kons-lib ja vas-oik -mittareihin. Arvokysymyksien ja orientaatioarvioiden yhteyttä voi tarkastella järjestyskorrelaatiolla*****. Valitettavasti en tunne suositeltuja visualisointimenetelmiä järjestyskorrelaatiolle, joten nämä ovat vain rumasti numeroina (eikä cor.test edes anna taulle luottamusväliä). Taulukossa on Kendallin tau konservatiivisuudelle ja oikeistolaisuudelle jokaista arvokysymystä kohden, sekä vieressä käytännön tulkinta: prosenttiosuus vastauksista joissa (arvokysymyksen ja orientaatiomittarin välillä) on positiivinen yhteys (kumpikin korkeita tai matalia). Ylellä olleiden arvokysymystenhän ei ollut kaikkien tarkoituskaan olla suoraan orientaation mittareita, mutta sanamuodon perusteella ennakoitujen yhteyksien suunta on merkitty kunkin kysymyksen jälkeen (+) tai (-).

arvokys
tau_kons pros_kons tau_oik pros_oik
Ennen (-)
-0.26
0.37
0.022
0.51
Johtajuus (+)
0.337
0.67
0.285
0.64
Lasten (-)
-0.265
0.37
-0.101
0.45
Kilpailu (+)
0.257
0.63
0.144
0.57
Tasa-arvo (-)
-0.355
0.32
-0.389
0.31
Yhtäläiset mahd (+)
0.195
0.6
0.392
0.7

 

“Ennen ei ollut paremmin” -kysymys, joka selvimmin haki juurikin tietynlaista konservatiivisuutta, korreloi negatiivisesti konservatiivisuuden orientaatioarvion kanssa, ja käytännössä ei lainkaan oikeistolaisuuden arvion kanssa. Pidän tätä melko onnistuneena, vaikka -.26 korrelaatio ei ole kovin korkea (Kendallin tau antaa yleensä matalampia arvoja kuin Pearson tai Spearman). “Lasten ominaisuudet” -kysymys liittyi samaten konservatiivisuuden tiettyyn tyyppiin, sovinnaisuuteen, mutta sen yhteys konservatiivisuusarvioon on heikko – heikompi kuin monilla muilla joiden ei ollut teoreettisesti tarkoitus suoraan konservatiivisuuteen liittyä. Lisäksi teoreettisesti kysymys “Pohjimmiltaan elämässä vallitsee kilpailu”, jonka teoreettinen yhteys kilpailuhenkisyyteen ja sitä kautta tiettyyn oikeistolaisuuden alalajiin on melko hyvin pohjustettu, oli vahvemmin yhteydessä konservatiivisuuteen kuin oikeistolaisuuteen, eikä kumpaankaan kovin vahvasti.

“Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet” -kysymys, joka teoreettisesti liittyy lähinnä hyväosaisuuteen ja haluttomuuteen muuttaa järjestelmää, on ennakoidusti eniten yhteydessä oikeistolaisuuden arvioon, mutta myös jonkin verran konservatiivisuuden.

“Tarvitsemme vahvaa johtajuutta” oli tarkoitettu tietynlaisen populistisen kompromissivastaisuuden tavoittamiseen. Se liittyy Yhdysvalloissa erityisesti trumpilaiseen tai alt-right -konservatiivisuuteen, mutta kuten alkuperäisessä postauksessani mainitsin, sikäläisessä poliittisessa kulttuurissa käyttämämme kaksi akselia sekoittuvat paljon enemmän kuin meillä. Vaalikoneaineistoissa kysymyksellä oli aika lailla samankokoinen yhteys sekä konservatiivisuuteen että oikeistolaisuuteen. (Aiemmin on myös havaittu, että moraaliperustoista oikeistolaisuus on Ruotsissa varsin vahvasti yhteydessä luottamukseen auktoriteetteihin, joka puolestaan on konseptuaalisesti lähellä vahvan johtajuuden kaipuun takana olevaa autoritaarisuutta.)

“Tasa-arvo vähentäisi ongelmia” -kysymyksestä ehdokkaat olivat lähes yksimielisesti samaa mieltä, mutta yhteydet orientaatioarvioihin ovat silti verrattain suuret: alkuperäisessä kaaviossa näkyvät suhteelliset erot puolueiden välillä lienevät myös tässä esillä. Mielipidettä, että tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle, ei kuitenkaan näköjään voi (ainakaan näillä orientaation mittareilla) palauttaa kumpaankaan poliittiseen ulottuvuuteen suoraan, vaan se liittyy sekä oikeistolaisuuteen että konservatiivisuuteen – liittyy ehkä kysymyksen epämääräiseen muotoiluun, jolloin erilaisten tasa-arvon muotojen vastustajat voivat molemmat vastata kysymykseen samoin. Teoreettisestihan kysymys on yhteydessä enemmän kovaan oikeistolaisuuteen, mutta tässä saattaa taas olla yhdysvaltalainen bias.

Yhteenveto

Tämän vertailun perusteella voidaan todeta, että A) suoraan WVS:stä otetut kysymykset näyttävät melko hyviltä poliittisen orientaation mittareilta, mutta että B) Ylen vaalikoneessa olleet arvokysymykseni eivät palaudu poliittisiin orientaatioihin (vaikka niillä näihin selviä yhteyksiä onkin). Lisäksi vertailussa selviää, että C) alkuperäisessä graafisessa vertailussa tekemäni havainnot ristiriidoista teoreettisten yhteyksien kanssa näyttävät yhteneväisiltä HS:n vaalikoneen poliittisen orientaation arvioiden kanssa.


Tiedostot ja huomautuksia

Ylen data, päivätty 11.4., ilmeisesti ei sisällä tarkastuslaskennan aiheuttamia muutoksia. Aineisto ei siis täysin vastaa lopullista tulosta, mutta nämä pienet muutokset eivät liene tämän tarkastelun kannalta merkittäviä.

HS-data.

R-skripti.


*) En tiedä miten kysymykset on WVS:ään laadittu, mutta kysymysten sanamuotojen perusteella näyttäisi siltä, että kysymykset vastaavat empiiristä erottelua ihmisten välillä joita yleisesti kutsutaan näillä nimityksillä – erotuksena filosofisesta erottelusta, jossa pyritään esim. liberaalisuuden määrittelemiseen koherentisti periaatteista käsin.

**) Joukossa ei ole itsenäisyyspuoluetta, josta vain muutama oli vastannut HS:n vaalikoneeseen, eikä SKP:tä, kun HS-data tunnisti vain Kommunistisen Työväenpuolueen, jonka kai pitäisi olla eri puolue kuin SKP. Don’t know what’s up with that.

***) Data on muunnettu samaan skaalaan sopivaksi, alun perin 1-11.

****) Lähtiessäni yhdistämään Ylen ja HS:n datoja, yllätyin siitä kuinka vähän ehdokkaat ovat vastanneet molempiin vaalikoneisiin – odotin täydellisempää päällekkäisyyttä, koska onhan kuitenkin ehdokkaan etu löytyä ainakin näistä kahdesta suurimmasta vaalikoneesta. Ylen vaalikoneessa on (arvokysymyksiin) vastanneita ehdokkaita selvästi enemmän kuin HS:lla (17 835 vs 11 871), ja yhteensä molempiin vastanneita on vain 6711. Jos tässä on tapahtunut jotain valikoitumista niin se on tietysti ongelma tulosten tulkinnalle, mutta en nyt suoraan keksinyt mitä se voisi olla tai onko tällä väliä. Tämä kun vaihtelee myös puolueiden välillä niin mietin että onko tässä joku puoluebias, tyyliin oikeistolaisemmat käyttää mieluummin yksityistä, mutta pikaisen taulukoinnin jälkeen ei erityisesti näytä siltä:

puolue
kokonaismäärä vainHS vainYle molemmat vainHS % vainYle % molemmat %
Fem
49
13
11
25
26.5
22.4
51
Vas
2252
543
1045
664
24.1
46.4
29.5
SDP
3969
975
1947
1047
24.6
49.1
26.4
muu
673
180
401
92
26.7
59.6
13.7
Vihr
2734
800
822
1112
29.3
30.1
40.7
Pir
149
43
47
59
28.9
31.5
39.6
KD
1228
242
673
313
19.7
54.8
25.5
PS
2066
570
923
573
27.6
44.7
27.7
RKP
882
105
554
223
11.9
62.8
25.3
Kesk
4857
908
2890
1059
18.7
59.5
21.8
Kok
4587
1116
1956
1515
24.3
42.6
33
Lib
63
14
20
29
22.2
31.7
46

Näyttää lähinnä, että pienemmät puolueet sekä vihreät (ehkä nuoremmat ehdokkaat?) ovat vastanneet molempiin ahkerammin kuin loput, mutta koska enimmäkseen analyyseissä käytän eduskuntapuolueita, oletan että tällä ei ole väliä.

*****) Tavallista Pearsonin korrelaatiota ei suositella, kun arvokysymyksissä on vain 4 tasoa. Jossain luki peukalosääntönä että järjestysasteikollisia voi käsitellä jatkuvana jos diskreettejä pisteitä on vähintään 11. Kendallia suositumpi on Spearman, mutta useimmat lähteet ovat sitä mieltä että Kendall on lähes kaikissa tapauksissa parempi – Spearman lie käytössä lähinnä historiallisista syistä (tätä kun on perinteisesti käytetty), ja alun perin lie valittu siksi että se on helpompi laskea kuin Kendall. Taulla on kuitenkin vielä sellainen hieno ominaisuus, että sen voi tulkita suoraan prosenttiosuutena niistä pareista, joissa korrelaatio on positiivinen.