Edellisessä blogauksessani kerroin vaalikoneen arvokysymysten luomisen taustoista ja prosessista. Tässä käyn kysymykset läpi siitä näkökulmasta, mistä psykologisesta piirteestä ja millaisesta alkuperäisestä muotoilusta ne ovat peräisin. (Puolueiden vastauksia on käyty läpi täällä.)

Kaksi huomautusta ennen kuin jatkan. (1) Johtuen monenlaisista virhelähteistä KYSYMYKSIÄ EI VOI KÄYTTÄÄ TEKEMÄÄN ARVIOITA YKSITTÄISISTÄ IHMISISTÄ. Mittarien luotettavuus muodostuu siitä, että vaikka yksittäisen ihmisen vastaus saattaa satunnaisista syistä olla ihan mitä sattuu, keskimäärin jonkin ryhmän yli (kuten puoluetasolla) satunnaiset tekijät tasoittuvat, jolloin havaittava keskiarvo vastaa melko hyvin ryhmän todellisten näkemysten keskiarvoa. Jos olet vastannut tai vastaisit johonkin kysymykseen tietyllä tavalla mutta olet eri mieltä siitä millaisiin asioihin se liittyy, voit olla täysin oikeassa – ehkä se ei sinun kohdallasi liity. (2) Puhun psykologiseen tutkimuksiin liittyvistä piirteistä, eli siitä millaisia psykologisia taipumuksia poliittisten valintojemme taustalla voidaan löytää. Nämä taipumukset ovat kuvauksia kuinka ihmiset tekevät arvioita siitä miten asioiden pitäisi olla, mutta ne EIVÄT ITSESSÄÄN OLE ARVOSTELMIA siitä miten asioiden pitäisi olla. Se, että kerron että tutkimuksissa jokin piirre liittyy tietynlaiseen ajatteluun ja sen on oletettu kehittyneen tietyllä tavalla, EI ole minun näkemykseni (tai varsinkaan tieteen näkemys!) siitä että näin on oikein.

Kuten edellisessä blogauksessa kerroin, piirrekysymyksiä on vaalikoneen asettamien rajoitteiden sisällä hyvin vaikeaa ellei mahdotonta muodostaa selkeiksi ja yksiselitteisiksi. Ne ovat tulkinnanvaraisia, mikä voi olla ärsyttävää – tämä ei ole tarkoituksellista, mutta oli toki nähtävissä. Tästä pahoitteluni.

Siinä määrin kun ne toimivat, ne osuvat tietyn piirteen tunneperäiseen toimintamekanismiin, joka antaa vastaajalle intuition siitä mitä kysymyksellä tarkoitetaan ja fiiliksen kuinka siihen tulee vastata. Kysymyksissä ei siis ole mitään “ansaa”: ne tarkoittavat juuri sitä mitä kuvittelet niiden tarkoittavan. Ne toimivat siis tulkinnanvaraisuudestaan huolimatta aivan samoin kuin normaalitkin vaalikonekysymykset: ne antavat tietoa siitä, ketkä ehdokkaat ovat samankaltaisia vastaajan kanssa. Tämä hyödyttää sekä ehdokasta että äänestäjää.

Ärsytyksestä seuraa myös paljon palautetta, josta (muistinvaraisesti) aito esimerkki: “Jos kysymys ei ole niin selkeä, että kaikki vastajaat varmasti ymmärtävät sen samalla tavalla, kysymys on yksiselitteisesti paska.” Palaute nojaa sinänsä pätevään yleiseen kriteeristöön siitä miten kyselykysymykset yleensä muodostetaan (ks. edellä). Se menee kuitenkin hieman harhaan. Ymmärtäminen samalla tavalla ei ole itsetarkoitus – se on vain tavanomaisessa kysymysten muodostamisparadigmassa tapa varmistua siitä, että vastaukset ovat vertailtavissa. Tässä vertailtavuus tulee siitä, että kysymysten tavoittelemat psykologiset piirteet ja niihin liittyvät tunnemekanismit ovat kaikilla ihmisillä samat, ja ainoastaan niiden voimakkuus vaihtelee.

Otan esimerkkinä ensimmäisen kysymyksen[1]:

Suomessa tarvitaan nyt koviakin keinoja järjestyksen ja tavallisten ihmisten puolustamiseksi.

Kysymys liittyy autoritaarisuuteen, joka omassa teoriataustassani nähdään piirteenä, joka on kehittynyt suojelemaan yhteisöä ulkoisilta uhilta. Ideana on, että kaukaisten esivanhempiemme on ollut edullista (a) osata erottaa tiukasti oma yhteisö ulkopuolisista, (b) tunnistaa kun yhteisöä uhataan ulkoapäin, ja (c) vastata uhkaan tiivistämällä yhteisö voimakkaan puolustusreaktion taakse. Ihmisen mieleen on siis kehittynyt taipumuksia jotka toteuttavat tähän liittyvää havainnon luokittelua (sisäryhmä eli oma yhteisö vs. ulkoryhmä, mikä tulkitaan uhkaksi) sekä toimintaan ajavia tunnemekanismeja. Epämääräisiä, tarkemmin määrittelemättömiä “kovia keinoja” tai “tavallisia ihmisiä” ei kaikkien tarvitse ymmärtää täsmälleen samalla tavoin, riittää että vastaajalla on intuitio minkätyyppisiin asioihin niillä viitataan, koska tuo intuitio on peräisin autoritaarisuus-piirteen tekemistä arvioista.

Piirteenä autoritaarisuus on herkkyyttä tunnistaa uhkia yhteisölle ja reagoida niihin voimakkaasti. Tämä piirre löytyy meistä kaikista, mutta sen herkkyys vaihtelee. Siten nykytilanteessa, jossa uhkat ovat sen verran epämääräisiä että emme selvästi ole välittömässä hengenvaarassa, mutta sen verran selviä että niitä on mahdoton kiistää täysin:

• Osa ihmisistä tuntee, että oma yhteisö on erotettavissa ulkopuolisista, että yhteisö on uhattuna, ja että vastaus uhkaan täytyy olla voimakas jotta se voidaan torjua. Tämä saattaa tarkoittaa voimakasta johtajaa, mutta usein se tarkoittaa ainakin sitä, että yksilöiden yhteisestä linjasta poikkeava toiminta koetaan haitallisena ja sitä halutaan rajoittaa.
• Toinen osa ihmisistä tuntee, että erottelu omiin ja ulkopuolisiin ei ole keskeinen Suomen kannalta, että uhkaa ei ole tai se on liioiteltu, ja että siten rivien tiivistäminen ja yksituumaisen voimakas puolustautuminen on enemmän haitallista kuin hyödyllistä.

Kysymys pyrkii löytämään tämän eron herkkyydessä, ja auttaa äänestäjiä hahmottamaan mitkä puolueet kuuluvat keskimäärin kummalle puolelle tämän tunteen suhteen. Se, mihin uhkiin tarkalleen sitten vastataan ja millä keinoin ovat erillisiä poliittisia kysymyksiä, joihin tässä ei oteta kantaa – mutta äänestäjät pystyvät paremmin ymmärtämään miksi politiikkaa tehdään tietyllä tavalla, kun he hahmottavat paremmin päättäjien tunnemaailmaa, johon kaikki päätökset lopulta perustuvat. Kaikkien valittujen piirteiden lailla autoritaarisuus ei ole yksinomaan haitallista tai hyödyllistä – se on vain tapa nähdä ja suhtautua maailmaan. Haitallisuus tai hyödyllisyys tietyssä tilanteessa riippuu siitä, ovatko uhkat tosiasiassa sellaisia että esim. yhteisön tiivistämiseen liittyvä yksilönvapauksien rajoittaminen on tarpeellista vai ei.

Kuten kaikkien, myös autoritaarisuus-kysymyksen lopullinen muotoilu on pitkällisen pohdinnan ja neuvottelun tulos. Pohjana oli erityisesti autoritaarisuus-kyselyn item “The facts on crime and the recent public disorders show we have to crack down harder on troublemakers, if we are going preserve law and order”. Alkuperäisessäkin muotoilussa on ilmaisujen sekä epämääräisyyttä että myös hankala kaksiosaisuus koska A, niin B (“tarvitaan kovia keinoja” jotta “pystytään puolustamaan”), mutta nämä molemmat osat ovat relevantteja tunnemekanismin kannalta. Pitkään mukana oli komponentti joka oli selvemmin viittaus uhkaan alkuperäisen itemin mallin mukaan (the facts on…), mutta sen koettu epämääräisyys ja lauseen pituus lopulta johtivat siihen että se jätettiin pois oletuksella, että mekanismin muut osat riittävät siihen että se tunnistetaan.

Traditionalismi on mukana poliittisen relevanssin takia, sekä siksi että se on perinteisesti ollut osa autoritaarisuus-kyselyitä. On kuitenkin jossain määrin kyseenalaista onko sen takana on mitään erillistä (kausaalista) piirrettä. Traditionalismin on negatiivisesti yhteydessä avoimuus-persoonallisuuspiirteeseen, mutta on syytä epäillä ovatko Big 5 -persoonallisuuspiirteet muuta kuin kokoelmia sisäisesti korreloivia taipumuksia joilla ei kuitenkaan ole yhteistä toimintamekanismia. Traditionalismin takana voidaan myös nähdä mekanismeja kuten negatiivisuusherkkyys ja taipumus nähdä tutut asiat positiivisempina kuin tuntemattomat, sekä näiden yhteistoiminta, mutta yhteisöllisellä tasolla meta-arvo joka ei suhtaudu konkreettiseen toimintaan on teoreettisesti hieman epäilyttävä. Riippumatta tästä, traditionalismi on kiistämättä taipumuksena politiikassa tärkeä, ja se ajaa ihmistä jarruttelemaan kaikenlaisia uudistuksia. Tuttuun ja turvalliseen luottaminen on hyödyllistä silloin kun uudistuksilla voi oikeasti olla vaarallisia seurauksia, mutta toisaalta etenkin nopeasti muuttuvassa maailmassa uudistukset voivat olla välttämättömiä ja niiden tekemättä jättäminen vaarallista.

Kysymys traditionalismista on yksinkertainen:

Perinteiset arvot ovat hyvän elämän perusta.

Kysymys pohjautuu autoritaarisuus-kyselyn traditionaalisuus-alaosioon ja erityisesti sen kysymykseen “The ‘old-fashioned ways’ and ‘old-fashioned values’ still show the best way to live.” Lainausmerkit haluttiin poistaa luettavuuden edistämiseksi, ja “parhaan” elämäntavan sijaan arvostelmaa lievennettiin “hyvän elämän perustaan” sillä oletuksella, että hc-traditionalisteja Suomessa on kuitenkin melko vähän. Lopullinen muotoilu on tasapainoilua sen kannalta miten vahvaksi väite rakennetaan ja osutaanko sillä sellaiseen poliittiseen jakolinjaan, joka on vaalikoneessa hyödyllinen.

Seuraava kysymys liittyy ilmiöön jota kutsun tässä nimellä ryhmähierarkkisuus (RH):

On oikein, että yhteiskunnassa tietyt ryhmät ovat paremmassa asemassa kuin toiset.

Piirteenä RH on yhteydessä taipumukseen nähdä sosiaalinen maailma ryhmäpohjaisena, jossa keskeistä ei ole niinkään sisä-/ulkoryhmä -erottelu kuten autoritaarisuudessa, vaan se, että ryhmien välillä on oikeutettuja valta- ja statuseroja. Ihminen, jolla on korkea RH näkee (erityisesti tuntemattomat) muut ihmiset näiden ryhmäjäsenyyksien kautta, joka pohjautuu vahvasti näkemykseen, että ryhmien hierarkia johtuu niiden jäsenten ominaisuuksista, ja on siksi oikeutettua. Matalan RH:n ihminen taas ei näe muita ihmisiä niin voimakkaasti ryhmiensä edustajina, mutta ennen kaikkea hänelle ryhmien hierarkiaerot eivät näyttäydy oikeutettuina. Taipumuksena RH ilmenee erityisesti hierarkioiden kannattamisena/vastustuksena, mutta myös kilpailun näkemiseen hyödyllisenä/haitallisena. Taipumus toimii riippumatta siitä missä kohtaa hierarkiaa yksilö sattuu itse olemaan, eli se ei ole oman aseman pönkittämistä, vaan näkemys siitä ovatko hierarkiat ja kilpailu ylipäänsä hyviä ja hyödyllisiä.

Konkreettisesti korkean ja matalan RH näyttäytyy selvimmin suhtautumisessa taloudelliseen eriarvoisuuteen – korkea RH on yhteydessä näkemykseen että köyhien köyhyys ja rikkaiden rikkaus johtuu heidän ominaisuuksistaan jotka liittävät heidät osaksi tuota ryhmää. RH kuitenkin luultavimmin muuttuu jonkin verran suhteessa yhteisön vaurauteen: mitä enemmän vaurautta on kokonaisuudessaan, sitä vähemmän on tarvetta vahtia sitä että se jakautuu hierarkian suhteen oikein. Teoreettisella tasolla RH on oletettavasti kehittynyt vahvistamaan hierarkioita (mikä on monesti ollut hyödyllistä yhteisöjen kilpailussa toisia yhteisöjä vastaan) sekä kannustamaan kilpailullisuuteen, mikä on edistänyt koko yhteisön vaurautta ja menestystä – mutta usein yksilöiden kustannuksella.

Pohjana oli alkuperäisen kyselyn “It’s probably a good thing that certain groups are at the top and other groups are at the bottom”, jota lähellä käyttämämme muotoilu edelleen on. Toiset ryhmät huipulla ja toiset pohjalla -ilmaisu tekee luultavasti ilmaisusta monille vaikeamman hyväksyä, joten jakaumaa korjataksemme lievensimme sitä hiukan. Yksittäisenä tämä kuitenkin tavoittaa luultavasti RH:n huonommin kuin autoritaarisuus-kysymys oman piirteensä, koska vaikka ilmiöstä on paljon tutkimusta ja empiirisesti sillä on paljon selitysvoimaa, RH on piirteenä epämääräisempi (ja eräiden teoreettisten näkemysten mukaan se ei ole kausaalinen piirre lainkaan). Alkuperäisen psykologisen testin social dominance orientation nimittäin keskittyy piirreulottuvuuden ääripäähän, missä se liitetään monenlaisiin negatiivisiin sosiaalisiin ilmiöihin kuten syrjintään. Korkea SDO on kuitenkin väestössä suhteellisen harvinainen, ja sen sijaan käyttämämme ryhmähierarkkisuus pyrkii kuvaamaan yksilöeroja ulottuuvuuden keskivaiheilla, eikä siitä voida tehdä suoraan johtopäätöksiä yhteyksiin joita äärimmäisellä SDO:lla on tutkimuksissa löydetty.

Moral Foundations

Autoritaarisuus ja RH perustuvat omiin teorioihinsa ja tutkimusperinteisiinsä, vaikka niistä on tehty myös integratiivisia esityksiä. Seuraavat kysymykset sen sijaan liittyvät kaikki samaan teoreettiseen ja empiiriseen pohjaan, moraaliperustateoriaan (moral foundations theory, MFT). Olen kirjoittanut teoriaan liittyvästä tutkimuksestani ennenkin, mutta kyseessä on siis teoria jonka mukaan ihmiset eivät tee moraalisia arvioitaan rationaalisesti vaan tunnepohjalta, ja piirteitä joihin nämä tunnepohjaiset arviot perustuvat on rajallinen määrä ja ne ovat usein ristiriidassa keskenään. MFT:n esittämiä moraaliperustoja ja niihin liittyviä moraalisia arvioita ovat vahingonteon välttäminen (harm/care), eli tuotetaanko jollekin vahinkoa tai kärsimystä; reiluus (fairness), eli kohdellaanko ihmisiä yhdenvertaisesti ja tekevätkö kaikki oman osansa; lojaalisuus (loyalty), eli ollaanko uskollisia omalle ryhmälle; auktoriteetti (authority), eli noudatetaanko yhteiskunnan kirjoittamattomia sääntöjä hierarkioiden kunnioittamisesta; sekä puhtaus (purity – toisinaan myös kutsuttu nimellä pyhyys), eli kunnioitetaanko asioiden tietynlaista syvällisempää olemusta ja sen puhtautta. Uudemmassa versiossa teorian reiluus keskittyy enemmän suhteellisuuteen (kaikkien on saatava ansaitsemansa, niin hyvässä kuin pahassa), ja siitä on erotettu vapaus (liberty), eli pakotetaanko jotakuta sellaiseen mitä hän ei halua.

Arvokysymysten pienestä määrästä johtuen emme voineet käyttää kaikkia moraaliperustoja. Koska MFT:n authority on luotu osin autoritaarisuuden pohjalta ja fairness on melko lähellä RH:ta (sekä teoreettisesti ongelmallinen, kun sen uudelleenmuotoilun tarkempaa luonnetta suhteessa muihin ei ole kunnolla tutkittu), jätimme nämä pois. Lisäksi kysymyksen käytännön valinnassa oli enemmän luotettava “kysymyksen olemuksen tiivistämiseen” ja tunnereaktion samankaltaisuuteen, koska MFT:n mittaamiseen yleisesti käytetty Moral Foundations Questionnaire (MFQ) sisältää ainoastaan kuusi kysymystä per moraaliperusta, siinä missä vaikkapa autoritaarisuus ja SDO -kyselyt sisältävät 14-22 kysymystä yksittäiselle piirteelle, eikä juuri vaalikoneeseen sopivia alkuperäisiä kysymyksiä löytynyt.

Edit 14.3.: Ylen lopullisesta vaalikoneesta on vielä karsittu tässä käsitellyt välittäminen ja puhtaus.

Välittäminen / vahingon välttäminen -moraaliperusta on siitä hankala, että se on keskimäärin kaikilla ihmisillä vahvin intuitio: kaikki tunnistavat, että on väärin vahingoittaa muita ja on hyvä välittää toisista. Tämä on laumaeläimelle tärkeä intuitio joka saa meidät auttamaan toisiamme, ja on luultavasti keskeisesti vaikuttanut siihen että lajimme on saavuttanut sen aseman mikä sillä nykymaailmassa on. Mutta koska moraaliperusta on niin hallitseva, on vaikea löytää mitään yleistä (piirteen varsinaiseen sisältöön liittyvää) kysymystä joka jakaisi ehdokkaita vaalikoneen kannalta mielekkäästi. Siksi välittämisen kohdalla hyväksyttiin että kysymys ei käsittele piirrettä yleisellä tasolla, vaan siellä mistä eroja on helpompi löytää. Välittäminen nimittäin kohdistuu eri ihmisillä eri tavoin – vaikka kaikkien mielestä vahingon tekeminen on väärin, eri ihmiset ovat eri mieltä siitä mikä on vahingon tekemistä. Eräs erimielisyyden kohde on emotionaalinen vahinko, joka toisten tulkinnan mukaan on vain “mielensä pahoittamista” ja toisten tulkinnan mukaan aitoa kärsimystä siinä missä fyysinenkin. Yhteisön tasolla piirteen tulkinta emotionaalisen vahingon kautta voi siis olla hyödyllistä, jos emotionaalinen vahinko haittaa yksilöiden toimintaa yhteisössä ja siten emotionaalisen vahingon estäminen mahdollistaa tätä. Tulkinta voi olla myös yhteisön kannalta haitallista, jos tämä estäminen haittaa yksilöiden toimintaa enemmän kuin mahdollistaa sitä.

On oikein nähdä vaivaa sen eteen, ettei vahingossakaan loukkaa toista.

Alkuperäisessä kyselyssä on ennen varsinaisia kysymyksiä alustuksena “When you decide whether something is right or wrong, to what extent are the following considerations relevant to your thinking?” ja meidän kysymyksemme lähtökohtana olleena väitelauseena “Whether or not someone suffered emotionally.” Tämä monimutkainen rakenne oli pääsyynä miksi kaksi vuotta sitten Yle ei halunnut käyttää moraaliperustakysymyksiä. Nyt teimme alkuperäiseen muotoon radikaaleja muutoksia ja jokainen moraaliperustakysymys toimi paremmin itsenäisenä – tosin sillä hinnalla että välittämisen kysymys oli sitten vähemmän yleinen. Muotoilussa on vielä jouduttu hakemaan erottelukykyä melko erityisellä tilanteella: että ei pelkästään vältetä loukkaamasta toisia, vaan nähdään erityisesti vaivaa ettei loukata. Näin jälkikäteen katsottuna tosin epäilyttää, että kysymys vaatii enemmän tietoista miettimistä ja tämä voi haitata piirteen tunnemekanismiin osumista.

Puhtaus/pyhyys-moraaliperustan kysymyksessä on sen sijaan keskitytty vahvasti piirteen käsitteelliseen ytimeen:

On pyhiä tai muuten ihmistä suurempia asioita, joita täytyy puolustaa silloinkin kun se vaatii omien etujen uhraamista.

Tällä kysymyksellä ei ole mitään selvää alkuperäiskysymystä lähtökohtana, koska MFQ:n puhtaus-kysymykset ovat hyvin ilmiöpainotteisia eivätkä oikein tarjoa kulmaa piirteen yleiseen käsitteelliseen sisältöön. (Niitä on myös kritisoitu siitä, että ne keskittyvät lähinnä USA-keskeiseen kristilliseen käsitykseen pyhyydestä ja puhtaudesta.) Käsitteen ytimessä on kuitenkin idea joka kysymyksessä esitetään, ja oletettavasti sen kuvaama piirre aiheuttaa taipumusta tehdä näistä asioista kynnyskysymyksiä joista ei jousteta. Sen sisältö vaihtelee ihmisten välillä kansakunnasta ihmisoikeuksiin ja luonnosta Jumalan lakiin, mutta oletuksena on että tunne tuon jonkin pyhän puolustamisesta on kaikissa sama. Kysymyksestä puuttuu vielä idea “puhtaudesta”, eli että tuo ihmistä suurempi pyhä asia voi korruptoitua. Teorian mukaan puhtaus-moraaliperusta nimittäin on kehittynyt suojelemaan yhteisöä erityisesti ulkopuolelta tulevilta taudeilta ja sosiaalista järjestystä häiritseviltä erilaisilta tavoilta. Pidimme tätä nykypolitiikan kontekstissa kuitenkin vähemmän relevanttina yksityiskohtana.

Vaalikoneen yhteydessä kysymys siitä, missä määrin ehdokas näkee politiikan pelinä jossa kaikki on tarvittaessa kaupan, vai onko joitain asioita joita ei kerta kaikkiaan saa uhrata, on kiinnostavaa äänestäjälle jo itsessään. Puhtaus-piirteen kautta sillä on myös muuta merkitystä, koska kyseessä on taipumus joka ei liity pelkästään niihin yksittäisiin asioihin jotka poliitikon julkisissa kannanotoissa tulevat esille, vaan myös taipumukseen ajatella muitakin aiheita pyhinä sekä näkemykseen jossa suojeluun tarvitaan aktiivista korruption vastustusta. (Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö puhtaudessa matalalla olevat ihmiset vastustaisi korruptiota.)

Muotoilussa kiinnitettiin huomiota ristiriitaan, että vaikka sana “pyhä” luultavasti jo yksin herättää aika lähelle ajatusta mitä kysymyksellä haetaan, sen vahva yhteys uskonnollisuuteen olisi saattanut johtaa monet vastaajat kyseenalaistamaan tunnereaktion – tai aiheuttamaan eri tunnereaktion (joka ei ollut tarkoituksena) nimenomaan uskonnolliseen puoleen. Niinpä kirjoitimme auki mitä “pyhällä” tässä tarkoitettiin.

Lojaalisuus-moraaliperustassa päädyttiin myös vaalikonerelevanssin tähden spesifimpään lojaalisuuden muotoon sen yleisemmän sisällön sijaan:

Poliitikon velvollisuus on ennen kaikkea ajaa omien äänestäjiensä etua.

Lojaalisuuspiirteen aiheuttama taipumus on auttaa ja puolustaa omaa ryhmää, tarvittaessa muita ryhmiä vastaan. Kuten muissakin moraaliperustoissa, lojaalisuuden sisältö voi vaihdella, mutta useimmat tunnistavat tunteen joka asettaa oman perheen tärkeämmäksi kuin muut ihmiset. Mekanismina lojaalisuus ei sinänsä suoraan liity tietynlaiseen käyttäytymiseen – kuten esimerkiksi välittäminen, jossa motivaatio on aktiivisesti toimia esimerkiksi kärsivän auttamiseen ja kärsimyksen lopettamiseen. Sen sijaan lojaalisuus toimii korostaen eri kohteiden tärkeyttä suhteessa toisiinsa. Välittäminen on tärkeää, mutta omista välittäminen on erityisen tärkeää ja tuntemattomista välittäminen vähemmän tärkeää. Teoriatasolla on kiinnostavaa, liittyykö lojaalisuus piirteenä todellakin ihmisten näkemiseen ryhmien kautta, kuten se on perinteisesti ajateltu, vai ennemminkin pitkällisen läheisyyden aiheuttamaan tuttuuteen. Yhteisön tasolla lojaalisuus on tietysti hyödyllistä petosten ja vapaamatkustuksen vähentämiseen, mutta toisaalta omaan ryhmään kohdistuessaan lojaalisuus voi aiheuttaa yhteisön sisällä kitkaa ja riitaa ryhmien välille, ja erityisesti eliitin keskuudessa pahimmillaan omien suosimista joka johtaa korruptioon ja nepotismiin. Toisaalta ei ole selvää, missä määrin tämä spesifi lojaalisuuden muoto on yhteydessä lojaalisuus-piirteeseen yleisemmin.

Käytetty muotoilu on vaalikoneessa relevantti, mutta ei perustu mihinkään yksittäiseen kysymykseen MFQ:sta. “Etu” jää epämääräiseksi, mutta sen konkreettinen ilmentymä ei ole relevantti sen tunteen kannalta, että omia on autettava.

Viimeisenä vapaus-moraaliperusta:

Suomen lakien pitäisi antaa ihmisille nykyistä enemmän vapautta tehdä omat ratkaisunsa ja kantaa niiden seuraukset.

Pohjana oli kysymys “Society works best when it lets individuals take responsibility for their own lives without telling them what to do”, jossa on keskitytty erityisesti vastuuseen (“kantaa niiden seuraukset”) sekä kysymys “I think everyone should be free to do as they choose, so long as they don’t infringe upon the equal freedom of others” jossa on keskitytty vapauteen itseensä. Jälkimmäistä pidin liian abstraktina (!), mutta myös epäkontroversiaalina joka tuskin sellaisenaan jakaisi ehdokkaita kovin hyvin. Edellisessä taas “works best” on hankala rakenne, koska se sekoittaa haluttuun tunnereaktioon arviota siitä miten maailma toimii. Suomen lait taas tuli mukaan pyrkimyksestä kiinnittää kysymys vaalikoneen kontekstiin.

Vapauden taustalla on nähty piirre, joka on kehittynyt vastustamaan toisia piirteitä jotka johtavat liian voimakkaiksi päästessään yksilön toimintamahdollisuuksia ja siten koko yhteisön hyötyä. Vapaus on jollain tavalla erikoistapaus siksi, että moraalin oletettu alkuperäinen tarkoitus on säädellä yhteisön toimintaa – eli puuttua muiden asioihin – mutta vapaus moraaliperustana pyrkii vähentämään tätä muiden asioihin puuttumista. Mikä tahansa moraalinen tunne voi tärkeämmäksi kasvaessaan muodostua haitalliseksi yhteisön selviämisen kannalta. Vaikka autoritaarisuus piirteenä pyrkii yhteisön suojelemiseen, se voi äärimmillään johtaa valtaapitävien etujen menemiseen yhteisön yleisen edun edelle ja siten tuhota yhteisön hyvinvoinnin. Vaikka lojaalisuus piirteenä pyrkii oman ryhmän menestyksen takaamiseen eikä sinänsä muiden vahingoittamiseen, äärimmillään se voi johtaa omien suosimiseen muiden kustannuksella ja kierteeseen jossa pienet sisäisesti lojaalit ryhmät taistelevat keskenään ja vahingoittavat kaikkien yhteistä etua. Jopa välittäminen / vahingonteon välttäminen, taipumus joka on keskimäärin kaikilla ihmisillä vahvin moraalinen intuitio ja täysin keskeinen selviytymisellemme lajina, voi äärimmillään johtaa yhteisön toiminnan halvaantumiseen, jos siihen liittyvä intuitio alkaa estää myös hyödyllistä toimintaa. Sanoin yllä traditionaalisuuden kohdalla että meta-arvo on teoreettisesti epäilyttävä, mutta vaikka vapaus toimii meta-arvon tavoin, se kiinnittyy tiukemmin konkreettisiin toimiin joissa joku estää muita toimimasta.

---

[1] “Kysymys” on vähän harhaanjohtava suomennos sanalle “item”, kun lauseet eivät ole kysymysmuodossa. Tässä kontekstissa termi kuitenkin viittaa ei pelkästään väittämään itsessään, vaan sen rooliin kyselyn osana, jossa kysytään vastaajan kantaa siihen kuinka samaa tai eri mieltä hän on väittämän kanssa.