Internet-käyttäytymisen perusteella tehtävä äänestäjien targetointi voi olla uhka demokratialle (UJ28.1.2017)

Tämä on uudelleenjulkaisu 28.1.2017 kirjoittamastani Facebook-kirjoituksesta, jonka halusin säilyttää FB:n ulkopuolella.

Minulle linkattu artikkeli väittää, että Trumpin voitto oli osin sosiaalisen median kautta tehtävän äänestäjien targetoinnin tulosta. Suhtaudun näihin nimenomaisiin väitteisiin epäilyksellä*, mutta tärkeää on, että ne _voisivat_ (tiettyyn rajaan asti) olla totta.

Ihmisen käyttäytyminen ei suurimmaksi osaksi ole tietoisesti harkittua; vaikeaa se olisikin, päättää erikseen jokaisesta liikkeestä, tehdä jokainen valinta aamiaisesta alkaen puhtaalta pöydältä. Ihminen toimii enimmäkseen automaatiolla**, jossa osansa on sekä perinnöllisyydellä että oppimisella. Tämä pätee myös politiikkaan. Luonnollisesti, koska ihminen on evoluution tuottama eläin jota ei ole rakennettu tosiasioiden puolueettomaan punnintaan, vaan selviytymään ja lisääntymään.

Vaikka ehdokkaiden harkinta äänestyskopissa voi tuntua rationaaliselta vaihtoehtojen punnitsemiselta, tosiasiassa tietysti teet päätöksesi hyvin rajatusta joukosta: suurin osa vaihtoehdoista on jo automaatiolla arvioitu ei edes harkinnan arvoisiksi, eikä useimpia niistä tarvitse edes vilkaista. Kuitenkin käytännössä jokaista muuta tarjolla olevaa vaihtoehtoa joku äänestää. Miksi? Kyse ei ole pelkästään siitä että teillä on eri tiedot – mitkä tiedot sinulla pitäisi olla, että pitäisit kaikkein potentiaalisimpana niitä, jotka tällä hetkellä itsestäänselvästi suljet ulos kaikkein äänestyskelvottomimpina? Luultavasti sinun on edes vaikea kuvitella pelkkää tietoa joka saisi tämän aikaan, ja helpompi onkin mieltää vastakkaista mieltä olevat tyhmiksi tai pahoiksi. Mutta muuta mieltä olevat eivät ole tietämättömiä, harhaanjohdettuja tai tyhmiä – heidän automaationsa vain on johtanut heidät täysin erilaiseen lopputulokseen.

Jokainen saa syntyjään jotkut tendenssit joiden perusteella hän tuntee tietyt asenteet, uskomukset, poliittiset näkemykset sopivammiksi kuin toiset, ja kotoaan ja muualta kasvuympäristöstään rakennusmateriaalia joka rakentaa automaatiota johonkin suuntaan. Toisille synnynnäiset tendenssit ja ympäristön viestit kasautuvat vahvasti samaan suuntaan, jolloin poliittinen kanta muodostuu hyvin vahvaksi ja automaation äänestyskopissa ulos rajaaman valtaosan äänestettävyydeltään täysin mahdottomiksi. Toisille tendenssit eivät ole alun perinkään vahvoja ja ympäristöstä saadut viestit monipuolisia, ristiriitaisia tai heikkoja, jolloin vaaleissa heille on paljon yhtä hyviä vaihtoehtoja – mikäli heidät saa äänestämään lainkaan, koska heikko poliittinen kanta tarkoittaa todennäköisesti myös vähäistä kiinnostusta politiikasta ja äänestämisestä.

Puolueisiin perustuvassa demokratiassa joka puolueella on ydinkannattajaryhmänsä – ne, joiden automaatio on kaikkein yhteensopivin suhteessa heidän mielikuvaansa puolueesta. Lisäksi on liikkuvien äänestäjien joukko, jota kaikki puolueet yrittävät vaaleissa kosiskella omiksi äänestäjikseen, sekä nukkuvien joukko joka enimmäkseen unohdetaan, koska heidän aktivoimisensa on niin hankalaa. Liikkuvien joukko ei ole yhtäläistä massaa. Monella heistä on tietysti oma poliittinen kantansa, joka ei juuri nyt satu sopimaan erityisen hyvin yhteen minkään puolueen (tai ehdokkaan) kanssa, mutta joka on silti paremmin yhteensopiva tiettyjen puolueiden/ehdokkaiden kanssa, jolloin heidät on helpompi käännyttää. Tämän lisäksi (myös) liikkuvilla on tendenssejä, jotka eivät suoraan liity puolue/ehdokaskantoihin, tai jotka ovat ristiriitaisia eri puolueiden/ehdokkaiden kesken. Tästä linkatussa artikkelissa puhutaan: internet-käyttäytymisen perusteella voidaan tehdä ennusteita näistä tendensseistä, ja kun niihin pystytään tähtäämään suoraan, saadaan selkeä etu heidän käännyttämisekseen.

Olen itse skeptinen esim. Big 5:n käytön hyödyllisyyteen tässä, mutta tarkka toteutus (eikä se, toimiko nyt käytetty tarkka toteutus todella) ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että tilanteessa, jossa vaalien voittaminen riippuu suhteellisen pienen joukon kosiskelusta, pienikin etu pelkästään tuon joukon tunnistamisessa voi antaa (poliittisesta järjestelmästä riippuen) merkittävän saavutettavan valtaedun politiikassa. Ja jos autoritäärisesti suuntautuneet saavat sen edun ensin, heillä on mahdollisuuksia muokata järjestelmää säilyttämään ja vahvistamaan saatua etua – autoritäärit kun voivat nähdä tämän moraalisesti oikeana, siinä missä ei-autoritäärit pitävät pluralismia tavoiteltavana.

Vaikka pluralismia ei rikottaisi, voisi kuvitella että tilanne tasoittuisi ajan kanssa, kun myös muut poliittiset suuntaukset oppivat käyttämään samoja menetelmiä. Tästä ei kuitenkaan ole mitään takeita, kahdesta syystä. Tämänhetkiset suhteellisen vakaat pluralistiset demokratiat ovat suhteellisen vakaita poliittisen vallan jakautumisen suhteen mm. siksi, että ydinkannattajien joukot on enimmäkseen mobilisoitu, ja liikkuvista sekä kallellaan olevat ja siis potentiaalisimmat rekrytoitavat + todella puolueettomat ovat kullekin puolueelle melko pieni joukko, jonka sisällä kannatuslukemat enimmäkseen vaihtelevat. Kun yhtälöön lisätään uusi keino suppressoida muiden kannattajia ja mobilisoida sekä liikkuvia _että_ tähän asti nukkuvia, joukko jonka kanta voi muuttua on paljon suurempi, ja ennen kaikkea näiden keinojen tehokkuus saattaa vaihdella eri puolueilla (koska tendenssit, jotka big-data -targetoinnissa toimivat, korreloivat eri tavoin eri puoluekantojen suhteen). Lopputuloksena uusi tasapaino saattaa muuttaa vakiintuneita valtasuhteita merkittävästi, eikä voida luottaa siihen että esimerkiksi ääriautoritääristen puolueiden kannatus olisi myös uudessa tilanteessa marginaalinen. Toiseksi, autoritäärisyys-antiautoritäärisyys -akseli ei ole targetoinnin suhteen neutraali, vaan autoritäärisyydellä on etu, koska tutkimusten mukaan ihmisten autoritäärisyys (jonkin synnynnäisen lähtöarvon päälle) vaihtelee sen mukaan, kuinka turvalliseksi he tuntevat olonsa, ja koska turvattomuutta on helpompi luoda kuin turvallisuudentunnetta.

Jos internet-käyttäytymisen perusteella tehtävä targetointi toimii – enkä näe mitään syytä miksei se periaatteessa toimisi, oli sen tämänhetkinen tila mikä hyvänsä – se voi olla todellinen uhka liberaalille pluralistiselle demokratialle. Se ei ole mitenkään itsestäänselvästi helppo tai todella tehokas tapa kääntää vaalien suuntaa, mutta a) me emme tiedä, mikä sen osuus oli Brexitissä ja Trumpin valinnassa, ja ennen kaikkea, b) me emme tiedä, mikä sen potentiaali periaatteessa on. On mahdollista, että siitä ei ollut paljoa apua mainituissa äänestyksissä ja että se on potentiaaliltaan parhaassakin tapauksessa niin epävarmaa, että mitään suurta muutosta ei ole tulossa. Mutta on myös mahdollista, että sekä B että T olivat osaksi näillä keinoin masinoituja, että samoja keinoja käytetään yhä paremmalla tehokkuudella tulevissa Ranskan ja Saksan ja muiden vaaleissa, ja että meillä on parin vuoden sisällä huomattavan autoritäärinen johtajisto läpi kaikkien länsimaiden.


*) Esim. kriittisiä kirjoituksia aiheesta:
http://www.spectator.co.uk/…/the-british-data-crunchers-wh…/
https://www.bloomberg.com/…/no-big-data-didn-t-win-the-u-s-…

**) Tottumuksella, joka on toiston rakentamaa automaatiota, ja affektijärjestelmän ohjauksella, joka asettaa lähes kaikelle maailmassa jonkin arvon – tuntuuko sen tekeminen ja jo ennakoiminen hyvältä vai pahalta – jonka perusteella valtaosa “päätöksistä” tosiasiassa tehdään.

“Relationship of Moral Foundations to Political Liberalism-Conservatism and Left-Right Orientation in a Finnish Representative Sample” – suomenkielinen yhteenveto

(Vähän laajemmin englanniksi.)

Vaikka moraaliperustateoriaa on käytetty paljon poliittisen orientaation yhteydessä, se on perustunut alkuperäiseen löydökseen yhdysvaltalaisella aineistolla ja sikäläisessä kulttuurissa, jossa liberaali-konservatiivi ja vasemmisto-oikeisto -akselit ovat enemmän päällekkäisiä kuin muualla, mm. Suomessa. Tutkimuksessani selvitin, että usein toistettu tulos moraaliperustojen ja poliittisen orientaation yhteydestä eroaa näillä kahdella akselilla. Kuten aikaisemmassa tutkimuksessa, liberaalisuus on yhteydessä vahingonteon välttämiseen ja reiluuteen ja konservatiivisuus näiden lisäksi myös lojaalisuuteen, luottamukseen auktoriteetteihin sekä puhtauteen; sen sijaan vasemmistolaisuus (verrattuna oikeistolaisuuteen) on yhteydessä vahingonteon välttämiseen ja reiluuteen, oikeistolaisuus (verrattuna vasemmistolaisuuteen) on yhteydessä lojaalisuuteen ja luottamukseen auktoriteetteihin, ja puhtaus ei ole erityisesti yhteydessä kumpaankaan.

 

Published: Moral Foundations and political orientation

Hogrefe just informed me that my manuscript (together with Jan-Erik Lönnqvist and Niklas Ravaja; manuscript pdf, supplementary material) with the title “Relationship of Moral Foundations to Political Liberalism-Conservatism and Left-Right Orientation in a Finnish Representative Sample” is now available online before publication in Social Psychology. It’s my first published paper on my new topic after changing from game research to moral psych (and emotion psych, but that’s another thing), so I’m happy about that!

It is a short paper, with a rather straightforward point. Although Moral Foundations Theory has been linked to political orientation a lot, it has been based on the US conceptualization of political orientation, which collates the left-right with the liberal-conservative to much higher extent than rest of the (Western) world. The often-repeated original finding is that liberalism is associated mostly with Harm (also called Care) and Fairness (and Liberty, but that’s another story), while conservatism is associated as strongly with Harm and Fairness as it is with Loyalty, Authority, and Purity (also called Sanctity). (In terms of correlations, it means that correlations between MFs and lib-cons are low for Harm and Fairness, because they are associated with both conservatism and liberalism, but high for the other three MFs, as they are only associated with conservatism.) Researchers have used the knowledge of this finding in other countries too, without considering whether it is reasonable to assume that this is true in other political cultures that separate the two dimensions more. My paper uses a representative Finnish sample (instead of a typical student sample) to test the association* between (self-identified) liberalism-conservatism and the five moral foundations separately from the association between left-right orientation and the five moral foundations. Our findings are that while the typical MF/lib-cons -associations are replicated in our sample (see betas in the table below), the left-right dimension has different associations with the MF – namely, Harm and Fairness are mostly (but weakly) correlated with left-orientation, Loyalty and Authority with right-orientation, and Purity is not associated with either. So basically, the finding is that liberal-conservative orientation and left-right orientation are differently related to moral foundations.

Table 2. Standardized regression weights for model Mboth.
 Parameter β 99 % CIs p
Liberal-conservative
Harm .012 [-.086, .122] .053
Fairness -.085 [-.198, .027] .663
Loyalty .409 [.305, .510] <.001
Authority .432 [.327, .525] <.001
Sanctity .581 [.496, .655] <.001
Left-right
Harm -.208 [-.314, -.105] <.001
Fairness -.147 [-.105, -.045] <.001
Loyalty .197 [.084, .302] <.001
Authority .197 [.097, .293] <.001
Sanctity .061 [-.037, .157] .093
Note. Higher beta indicates higher association of conservative- or right-orientation to the moral foundation.

edit:

Practical observations

(In no particular order)

  • The correlation between the orientations was r = .26 [99 % CI = .18, .34]. So although the dimensions are not the same (as it is implicitly assumed in some US-centered discussions), they are not completely independent either (as e.g. political two-dimensional maps used by the media to portray party differences before elections would lead you to believe). Conservatism is still related to right-orientation, and some have hypothesized that this is because the “resistance to change” attitude (theoretically behind conservatism) is aligned with “resistance to equality” attitude (theoretically behind right-wing orientation) in cultures that are inequal.
  • That left-orientation is more related to Fairness should not come as a surprise, as the factor actually has an item explicitly related to the morality of large unearned inheritances. It is a methodological and theoretical question whether this is a problem or not (I think it is), but it means that you can’t make an argument that “see, leftists care more about fairness!” if fairness is partly defined as something that leftists care more about.
  • In the later version of MFT (Haidt 2012, The Righteous Mind), fairness is theoretically less about equality of outcomes and more about proportionality, or law of karma: that everyone gets what they deserve, be it good or bad. This is likely to make it more relevant for conservatives, but it’s not incorporated in the MFQ measure yet.
  • The theoretical addition of liberty – that nobody should not be forced to do anything – would separate between libertarians and tradition-related conservatives, but that’s not part of the measure yet, either.
  • Although the outdated journal publication system forces to focus on one thing and one thing alone, I think the methodological part, partly touched on in the supplementary materials, is also important. I’m still looking into it, but I’m having some doubts about the MFQ as a measure (partly related to what I said above). I should do another blog post about that later.

 


*) n = 874, which exceeds required sample size to detect a small effect (ρ = .1), assuming a power of 0.80 and an alpha of 0.05. The p-values are not corrected, because this study was a typical half-exploratory study people do in psychology while pretending that we are doing hard confirmatory research, and it would be really difficult to determine afterwards what the appropriate correction would be (I hadn’t awoken to the whole replication/methodology crisis thing at the time of writing this). However, because of the big enough effect sizes that follow what has been found before (in case of lib-cons), and p’s that are not simply bordering the arbitrary .05, I think the results are plausible. I’ll try to write a retrospective post about the researcher degrees of freedom regarding my old papers at some point.

Valittujen vs. ei-valittujen arvovertailua Ylen vaalikoneen perusteella

Edellisen postauksen jatkoksi halusin vielä katsoa kuntavaalikoneen vastauksia siitä näkökulmasta, eroavatko valituksi tulleet ehdokkaat valitsematta jääneistä ehdokkaista. (Muut osat: puoluevertailu, taustamuuttujien vertailu.)

Datasta piti lisäksi poistaa pienpuolueet, koska kuten alkuperäisessä kommentoin, yksittäisten henkilöiden vertailussa ei tällaisen aineiston pohjalta ole järkeä, ja pienpuolueilla tuli valituksi (alempi rivi) vain yksittäisiä henkilöitä:

valittu Fem Its KD  Kesk Kok  Lib muu Pir PS   RKP SDP  SKP Vas  Vihr
ei      35  28  741 2213 2300 42  319 103 1033 459 1878 109 1248 1375
kyllä   1   2   230 1697 1104 5   169 2   441  304 1059 1   435  502

(Huomaa että nämä numerot ovat vaalikoneeseen vastanneista, ei kaikista vaaleihin osallistuneista.*)

Jäljelle jäi siis vain kahdeksan eduskuntapuoluetta sekä “muut”, joka on – kuten yhdessä kommentissakin huomautettiin – hyvin sekalainen porukka äärikansallismielisistä eläinoikeuspuolueeseen ja kaikenlaisiin kuntakohtaisiin paikallislistoihin. Kokonaisuudessaan valittujen määrähän oli melko tarkalleen kolmannes.

 


Olen järjestänyt puolueet siten, että kaikkien puolueiden yhteenlaskettu osuus (KAIKKI) on ylimpänä, ja puolueet sen alla samanmielisyysjärjestyksessä. Valituksi tulleet ja valitsematta jääneet ovat alekkain, jotta niitä on helppo vertailla puolueittain.

Valitut edustavat puolueen ehdokkaita kokonaisuudessaan varsin hyvin, suuria eroja valittujen ja valitsematta jääneiden välillä ei ole oikeastaan minkään kysymyksen kohdalla. Joitain pieniä kiinnostavia eroja (luokkaa alle 10 %-yksikköä) tiettyjen puolueiden kohdalla kuitenkin on.

plot_Ennen_(ei)valitut

“Ennen ei ollut paremmin” -kysymyksen kohdalla selkein ero on muiden puolueiden ryhmässä, jossa valituksi tulleet ovat vähän enemmän ja selvästi vahvemmin eri mieltä kuin valitsematta jääneet. Voidaan siis sanoa että muut-ryhmässä vanhoihin aikoihin kaipaavat konservatiivit ovat menestyneet hieman paremmin.

Kiinnostavasti Vihreissä järjestys on sama: valitut ovat olleet vähän vähemmän liberaalimpia kuin valitsematta jääneet (ero 7 %-yks). Perussuomalaisissa taas järjestys on päinvastainen, kun valituksi tulleet ovat olleet vähän vähemmän konservatiivisia (4 %-yks erolla) kuin valitsematta jääneet. Kun puolueet kokonaisuudessaan ovat koko joukon ylin ja alin, voidaanko tulkita että molemmat laitimmaiset puolueet houkuttelevat ehdokkaikseen myös hieman äärimmäisempiä näkemyksiä, mutta ne eivät menesty aivan niin hyvin kuin maltillisemmat?

plot_Lasten_(ei)valitut

Lähinnä konservatiivisuuteen liittyvä sovinnaisuus käyttäytyy jossain määrin samansuuntaisesti kuin edellinen kysymys (ylimpänä ja alimpana olevilla valitut näyttäisivät olevan maltillisempia kuin valitsematta jääneet), mutta erot ovat enimmäkseen mitättömiä – paitsi Perussuomalaisissa, joissa valituksi tulleet ovat lähes 9 %-yksikön verran vähemmän sovinnaisia. Sen sijaan keskellä sijaitsevissa RKP:ssä (6 %-yks) ja Kokoomuksessa (alle 4 %-yks) valitut ovat hieman enemmän sovinnaisia.

plot_Johtaj_(ei)valitut

Johtajuuskysymyksessä selvin ero on taas Perussuomalaisissa, mutta eri suuntaan kuin edellisissä kysymyksessä: valitut ovat (n. 8 %-yksikköä) enemmän vahvan johtajuuden kannalla verrattuna valitsematta jääneisiin. Myös demareissa ja vihreissä valitut kannattavat vahvaa johtajuutta enemmän, mutta ero on 4 %-yksikön tienoilla.

plot_TasArv_(ei)valitut

Huomattavin ero tasa-arvokysymyksen suhteen on Kristillisdemokraateilla, joista valituksi tulleet ovat selvästi useammin (41 % vs 27.1 %) täysin samaa mieltä siitä että enempi tasa-arvo vähentäisi ongelmia. Toinen ero on (taas) Perussuomalaisissa, missä valitsematta jääneissä eri mieltä olevien osuus on lähes 8 %-yksikköä suurempi – eli valitut ovat enemmän tasa-arvon kannalla, minkä voi katsoa olevan linjassa ylempänä tehdyn tulkinnan maltillisten suuremmasta menestyksestä. Kokoomuksen sisällä järjestys on päinvastainen (mutta pienempi, vain n. 4 %-yks): valitut ovat useammin eri mieltä tasa-arvon ongelmia vähentävästä vaikutuksesta.

plot_Kilpail_(ei)valitut

“Resurssi- ja valtakilpailu” -kysymyksessä suurin ero ei ole Perussuomalaisten sisällä (missä valitut ovat n. 5 %-yksikköä maltillisempia) vaan RKP:n, missä valitut näkevät elämän selvästi harvemmin (yli 8 %-yks) taistelua vaativana kilpailuna kuin valitsematta jääneet. RKP:n ero on siitä kiinnostava, että kysymys oli enemmän yhteydessä konservatiivisuuteen (vaikka toki siihenkin melko heikosti).

plot_YhtMahd_(ei)valitut

Myös “Yhtäläiset mahdollisuudet” -kysymyksessä suurin ero on RKP:n sisällä: valitut ovat enemmän (6 %-yks) sitä mieltä että yhtäläiset mahdollisuudet ovat jo todellisuutta (mikä on yhteydessä sekä teoreettisesti että empiirisesti oikeistolaisuuteen ja hyväosaisuuteen). Muut erot ovat KD:n, PS:n ja SDP:n sisällä (kussakin n. 4 %-yks), joista Perussuomalaisissa valitut ovat vähemmän positiivisia yhtäläisten mahdollisuuksien suhteen, mutta KD:ssa ja SDP:ssä enemmän.

Kaiken kaikkiaan lähes kaikissa kysymyksissä suurimmat erot valittujen ja valitsematta jääneiden välillä olivat PS:ssä, joka ainoana vaalitappion kärsineenä hallituspuolueena ja puheenjohtajavaihdossa suuntaansa etsivänä protestipuolueena on luultavasti jakanut eniten mielipiteitä puolueen kannattajien keskuudessa. Perussuomalaisista valitut ovat valitsematta jääneitä maltillisempia sekä menneiden haikailussa, sovinnaisuudessa, tasa-arvon vastustamisessa että elämän näkemisessä perimmiltään kilpailuna, mutta äärimmäisempiä johtajuuskysymyksessä. Näiden vertailujen perusteella voisi spekuloida, että (kuntatasolla) nimenomaan äärimmäisemmät ovat pettyneet puolueeseen enemmän mikä on jättänyt asenteiltaan maltillisemmille paremmat menestymisen mahdollisuudet. Johtajuuskysymys on tässä yhtälössä kuitenkin omituinen poikkeus – miksi muuten maltillisemmat ovat selvästi enemmän vahvan johtajuuden kannalla?

Muita eroja löytyi lähinnä RKP:ssa, ja jossain määrin KD:ssa ja Vihreissä. PS ja RKP ovat tietysti siitä kiinnostava yhteensattuma, että ne ovat myös puolueet jotka erosivat edellisessä vertailussani konservatiivisuusarvioissa eniten suhteessa vuoden 2015 aineistooni.


Aineistot ja huomautus

Ylen data (sama kuin edellisessä postauksessa), päivätty 11.4., ilmeisesti ei sisällä tarkastuslaskennan aiheuttamia muutoksia. Aineisto ei siis täysin vastaa lopullista tulosta, mutta nämä pienet muutokset eivät liene tämän tarkastelun kannalta merkittäviä.

R-skripti.

*) Ihmettelin hetken miten Liberaalipuolueen viidestä valitusta en ole huomannut mitään uutisia, kun se näyttäisi olevan selvästi enemmän kuin muista pienpuolueista, mutta puolueen oman tiedotteen mukaan neljä näistä on Parikkalassa listalta läpi menneitä sitoutumattomia ehdokkaita.

Kuntavaalikoneiden (Yle & HS) arvokysymysten vertailua

Yhden deadlinen mentyä oli aikaa viimein katsoa vaalikonedataa vielä hieman. Alkuperäisessä puoluevertailussa käytin Ylen vaalikoneeseen yhteistyössä kehittämiäni arvokysymyksiä. Helsingin Sanomien vaalikoneessa oli poliittiseen suuntautumiseen liittyviä kysymyksiä, jotka on kehitetty yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkijoiden Tuomas Ylä-Anttilan ja Teemu Kemppaisen kanssa. Ilmeisesti alkuperäinen lähde on World Values Survey, josta on otettu neljä kysymystä oikeisto-vasemmisto -suuntautumiseen ja toiset neljä (arvo)konservatiivi-liberaali -suuntautumiseen* (sekä kaksi vihreyden, mutta tässä en ole kiinnostunut niistä). Koska vastaajajoukot ovat osittain samat, on tietysti kiinnostavaa nähdä kuinka arvokysymykseni ovat yhteydessä näihin poliittisen suuntautumisen mittareihin.

 

HS:n arvokysymykset

HS:n kysymyksiä on viimeksi käytetty lehden arvokoneessa, ja ne ovat:

Konservatiivi-liberaali:

  • Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla.
  • Jos valtio tarjoaa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamista kotikuntaani, tarjous pitää hyväksyä.
  • Kouluissa kohdellaan koululaisia liian lepsusti. Tiukempi kuri tekisi kouluista parempia.
  • Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.

Oikeisto-vasemmisto:

  • Julkisia palveluita tulisi ulkoistaa entistä enemmän yksityisten yritysten tuotettavaksi.
  • Jos tulee eteen tilanne, jossa on välttämätöntä joko leikata julkisia palveluita ja sosiaalietuuksia tai korottaa veroja, veronkorotukset ovat parempi vaihtoehto.
  • Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.
  • Nykyisen kaltaiset palvelut ja sosiaalietuudet ovat pitemmän päälle liian raskaita julkiselle taloudelle.

HS:n datassa puolueiden ehdokkaiden keskiarvot **:

puolue   kons   sd               puolue   oik   sd
Fem      1.20   0.29             Fem      1.26  0.35
Vihr     1.84   0.61             Vas      1.46  0.48
Pir      1.86   0.72             SDP      1.96  0.60
Vas      1.97   0.82             muu      1.99  0.97
Lib      2.20   0.65             Vihr     2.15  0.66
RKP      2.25   0.74             Pir      2.50  0.94
muu      2.49   1.15             KD       2.67  0.75
SDP      2.50   0.83             PS       2.83  0.87
Kok      3.04   0.76             RKP      2.84  0.82
Kesk     3.12   0.77             Kesk     2.89  0.70
KD       3.78   0.56             Kok      3.67  0.74
PS       4.15   0.64             Lib      4.19  0.68

Keskiarvot vastaavat suunnilleen yleisiä käsityksiä puolueiden orientaatioeroista.

Vertailu vuoden 2015 dataan

Eduskuntapuolueiden osalta minulla on tarkempaa dataa eduskuntavaalien 2015 alla kerätystä otokseltaan väestöä edustavasta kyselystäni. Kun siis vertaillaan tuolta äänestäjäjoukolta eksplisiittisesti kysyttyä itseidentifioitumista (“mihin kohtaan sijoittaisit itsesi vas-oik / kons-lib -ulottuuvuudella”***) HS:n vaalikonedatan ehdokkaiden yllä esitettyjen kysymysten perusteella arvioituun poliittiseen orientaatioon, yhteneväisyys on konservatiivisuus-liberaalisuus -akselilla suorastaan hämmästyttävän korkea:plotHS_MF

Ainoastaan PS, ja hieman vähäisemmässä määrin RKP, eroavat tällä akselilla näiden kahden aineiston osalta. Vasemmisto-oikeisto -akselilla eroavaisuudet ovat vähän suuremmat, mutta niissäkin kaikissa toki samansuuntaiset. (Onko kyse ehdokkaiden ja äänestäjien välisestä erosta, vai onko poliittinen tilanne muuttunut kahdessa vuodessa lähinnä vas-oik -akselilla enemmän vasemmistolaiseksi, ja PS:stä tullut kahdessa vuodessa konservatiivisempi ja RKP:stä liberaalimpi?) Voidaan siis tältä osin todeta, että (vuoden 2015) äänestäjien itseidentifioituminen on varsin lähellä nyt kuntavaaleissa HS:n käyttämien WVS-kysymyksien pohjalta tehtyä orientaatioarviota.

Vuoden 2015 dataan liittyy olennaisesti myös Moral Foundations -kysely, joka arvioi sitä mihin asioihin (tarkempaa infoa silloisesta postauksestani) ihmisten moraalikäsitykset – tai tässä tapauksessa puolueiden kannattajien moraalikäsitykset keskimäärin – perustuvat. Tänä vuonna julkaistavassa tutkimuksessani (ei vielä saatavilla, koska tyhmästi valitsin lehden jonka open access -käytännöt on kehnoja) esitetään havainto, että näistä vahingon välttäminen (harm) ja reiluus (fairness) yhdistyy usein vas-oik -akseliin ja lojaalisuus, auktoriteettiin luottaminen sekä puhtaus (loyalty, authority, purity) yhdistyvät konservatiivisuuteen. Kun HS-orientaatioarvioita vertaa näihin, moraaliperustat ovat lähes yhtä lähellä näitä oletettuja yhteyksiä kuin 2015-itseidentifioitumisia. (Paitsi että kiinnostavasti ja aikaisempien löytöjen mukaisesti harm-fairness on orientaatioarvioita matalammalla vasemmistolaisempien puolueiden kohdalla, mutta korkeammalla oikeistolaisempien kohdalla. Tämä liittyy siihen, että nämä moraaliperustat ovat yhteydessä myös konservatiivisuuteen, vaikka heikommin kuin vasemmistolaisuuteen.) Merkittävä ero on lähinnä Perussuomalaisten konservatiivisuuden ja purityn välillä, mikä viitannee siihen että PS:n konservatiivisuus ei ensisijaisesti ole uskonnollista.

plotHS_MF

Ylen arvokysymykset ja HS:n orientaatioarviot****

Haluan siis tietää kuinka kukin kuudesta arvokysymyksestä suhtautuu kons-lib ja vas-oik -mittareihin. Arvokysymyksien ja orientaatioarvioiden yhteyttä voi tarkastella järjestyskorrelaatiolla*****. Valitettavasti en tunne suositeltuja visualisointimenetelmiä järjestyskorrelaatiolle, joten nämä ovat vain rumasti numeroina (eikä cor.test edes anna taulle luottamusväliä). Taulukossa on Kendallin tau konservatiivisuudelle ja oikeistolaisuudelle jokaista arvokysymystä kohden, sekä vieressä käytännön tulkinta: prosenttiosuus vastauksista joissa (arvokysymyksen ja orientaatiomittarin välillä) on positiivinen yhteys (kumpikin korkeita tai matalia). Ylellä olleiden arvokysymystenhän ei ollut kaikkien tarkoituskaan olla suoraan orientaation mittareita, mutta sanamuodon perusteella ennakoitujen yhteyksien suunta on merkitty kunkin kysymyksen jälkeen (+) tai (-).

arvokys
tau_kons pros_kons tau_oik pros_oik
Ennen (-)
-0.26
0.37
0.022
0.51
Johtajuus (+)
0.337
0.67
0.285
0.64
Lasten (-)
-0.265
0.37
-0.101
0.45
Kilpailu (+)
0.257
0.63
0.144
0.57
Tasa-arvo (-)
-0.355
0.32
-0.389
0.31
Yhtäläiset mahd (+)
0.195
0.6
0.392
0.7

 

“Ennen ei ollut paremmin” -kysymys, joka selvimmin haki juurikin tietynlaista konservatiivisuutta, korreloi negatiivisesti konservatiivisuuden orientaatioarvion kanssa, ja käytännössä ei lainkaan oikeistolaisuuden arvion kanssa. Pidän tätä melko onnistuneena, vaikka -.26 korrelaatio ei ole kovin korkea (Kendallin tau antaa yleensä matalampia arvoja kuin Pearson tai Spearman). “Lasten ominaisuudet” -kysymys liittyi samaten konservatiivisuuden tiettyyn tyyppiin, sovinnaisuuteen, mutta sen yhteys konservatiivisuusarvioon on heikko – heikompi kuin monilla muilla joiden ei ollut teoreettisesti tarkoitus suoraan konservatiivisuuteen liittyä. Lisäksi teoreettisesti kysymys “Pohjimmiltaan elämässä vallitsee kilpailu”, jonka teoreettinen yhteys kilpailuhenkisyyteen ja sitä kautta tiettyyn oikeistolaisuuden alalajiin on melko hyvin pohjustettu, oli vahvemmin yhteydessä konservatiivisuuteen kuin oikeistolaisuuteen, eikä kumpaankaan kovin vahvasti.

“Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet” -kysymys, joka teoreettisesti liittyy lähinnä hyväosaisuuteen ja haluttomuuteen muuttaa järjestelmää, on ennakoidusti eniten yhteydessä oikeistolaisuuden arvioon, mutta myös jonkin verran konservatiivisuuden.

“Tarvitsemme vahvaa johtajuutta” oli tarkoitettu tietynlaisen populistisen kompromissivastaisuuden tavoittamiseen. Se liittyy Yhdysvalloissa erityisesti trumpilaiseen tai alt-right -konservatiivisuuteen, mutta kuten alkuperäisessä postauksessani mainitsin, sikäläisessä poliittisessa kulttuurissa käyttämämme kaksi akselia sekoittuvat paljon enemmän kuin meillä. Vaalikoneaineistoissa kysymyksellä oli aika lailla samankokoinen yhteys sekä konservatiivisuuteen että oikeistolaisuuteen. (Aiemmin on myös havaittu, että moraaliperustoista oikeistolaisuus on Ruotsissa varsin vahvasti yhteydessä luottamukseen auktoriteetteihin, joka puolestaan on konseptuaalisesti lähellä vahvan johtajuuden kaipuun takana olevaa autoritaarisuutta.)

“Tasa-arvo vähentäisi ongelmia” -kysymyksestä ehdokkaat olivat lähes yksimielisesti samaa mieltä, mutta yhteydet orientaatioarvioihin ovat silti verrattain suuret: alkuperäisessä kaaviossa näkyvät suhteelliset erot puolueiden välillä lienevät myös tässä esillä. Mielipidettä, että tasa-arvo on mennyt jo liian pitkälle, ei kuitenkaan näköjään voi (ainakaan näillä orientaation mittareilla) palauttaa kumpaankaan poliittiseen ulottuvuuteen suoraan, vaan se liittyy sekä oikeistolaisuuteen että konservatiivisuuteen – liittyy ehkä kysymyksen epämääräiseen muotoiluun, jolloin erilaisten tasa-arvon muotojen vastustajat voivat molemmat vastata kysymykseen samoin. Teoreettisestihan kysymys on yhteydessä enemmän kovaan oikeistolaisuuteen, mutta tässä saattaa taas olla yhdysvaltalainen bias.

Yhteenveto

Tämän vertailun perusteella voidaan todeta, että A) suoraan WVS:stä otetut kysymykset näyttävät melko hyviltä poliittisen orientaation mittareilta, mutta että B) Ylen vaalikoneessa olleet arvokysymykseni eivät palaudu poliittisiin orientaatioihin (vaikka niillä näihin selviä yhteyksiä onkin). Lisäksi vertailussa selviää, että C) alkuperäisessä graafisessa vertailussa tekemäni havainnot ristiriidoista teoreettisten yhteyksien kanssa näyttävät yhteneväisiltä HS:n vaalikoneen poliittisen orientaation arvioiden kanssa.


Tiedostot ja huomautuksia

Ylen data, päivätty 11.4., ilmeisesti ei sisällä tarkastuslaskennan aiheuttamia muutoksia. Aineisto ei siis täysin vastaa lopullista tulosta, mutta nämä pienet muutokset eivät liene tämän tarkastelun kannalta merkittäviä.

HS-data.

R-skripti.


*) En tiedä miten kysymykset on WVS:ään laadittu, mutta kysymysten sanamuotojen perusteella näyttäisi siltä, että kysymykset vastaavat empiiristä erottelua ihmisten välillä joita yleisesti kutsutaan näillä nimityksillä – erotuksena filosofisesta erottelusta, jossa pyritään esim. liberaalisuuden määrittelemiseen koherentisti periaatteista käsin.

**) Joukossa ei ole itsenäisyyspuoluetta, josta vain muutama oli vastannut HS:n vaalikoneeseen, eikä SKP:tä, kun HS-data tunnisti vain Kommunistisen Työväenpuolueen, jonka kai pitäisi olla eri puolue kuin SKP. Don’t know what’s up with that.

***) Data on muunnettu samaan skaalaan sopivaksi, alun perin 1-11.

****) Lähtiessäni yhdistämään Ylen ja HS:n datoja, yllätyin siitä kuinka vähän ehdokkaat ovat vastanneet molempiin vaalikoneisiin – odotin täydellisempää päällekkäisyyttä, koska onhan kuitenkin ehdokkaan etu löytyä ainakin näistä kahdesta suurimmasta vaalikoneesta. Ylen vaalikoneessa on (arvokysymyksiin) vastanneita ehdokkaita selvästi enemmän kuin HS:lla (17 835 vs 11 871), ja yhteensä molempiin vastanneita on vain 6711. Jos tässä on tapahtunut jotain valikoitumista niin se on tietysti ongelma tulosten tulkinnalle, mutta en nyt suoraan keksinyt mitä se voisi olla tai onko tällä väliä. Tämä kun vaihtelee myös puolueiden välillä niin mietin että onko tässä joku puoluebias, tyyliin oikeistolaisemmat käyttää mieluummin yksityistä, mutta pikaisen taulukoinnin jälkeen ei erityisesti näytä siltä:

puolue
kokonaismäärä vainHS vainYle molemmat vainHS % vainYle % molemmat %
Fem
49
13
11
25
26.5
22.4
51
Vas
2252
543
1045
664
24.1
46.4
29.5
SDP
3969
975
1947
1047
24.6
49.1
26.4
muu
673
180
401
92
26.7
59.6
13.7
Vihr
2734
800
822
1112
29.3
30.1
40.7
Pir
149
43
47
59
28.9
31.5
39.6
KD
1228
242
673
313
19.7
54.8
25.5
PS
2066
570
923
573
27.6
44.7
27.7
RKP
882
105
554
223
11.9
62.8
25.3
Kesk
4857
908
2890
1059
18.7
59.5
21.8
Kok
4587
1116
1956
1515
24.3
42.6
33
Lib
63
14
20
29
22.2
31.7
46

Näyttää lähinnä, että pienemmät puolueet sekä vihreät (ehkä nuoremmat ehdokkaat?) ovat vastanneet molempiin ahkerammin kuin loput, mutta koska enimmäkseen analyyseissä käytän eduskuntapuolueita, oletan että tällä ei ole väliä.

*****) Tavallista Pearsonin korrelaatiota ei suositella, kun arvokysymyksissä on vain 4 tasoa. Jossain luki peukalosääntönä että järjestysasteikollisia voi käsitellä jatkuvana jos diskreettejä pisteitä on vähintään 11. Kendallia suositumpi on Spearman, mutta useimmat lähteet ovat sitä mieltä että Kendall on lähes kaikissa tapauksissa parempi – Spearman lie käytössä lähinnä historiallisista syistä (tätä kun on perinteisesti käytetty), ja alun perin lie valittu siksi että se on helpompi laskea kuin Kendall. Taulla on kuitenkin vielä sellainen hieno ominaisuus, että sen voi tulkita suoraan prosenttiosuutena niistä pareista, joissa korrelaatio on positiivinen.

Tiederahoitus ja radikaalin avoimuuden idea

Tiederahoituksen ongelmista on tällä kertaa kirjoitettu Tiede-lehden blogissa. Tuomas Aivelo kritisoi Helsingin yliopiston uutta life sciences -instituutin rahoitusmekanismia, joka ilmeisesti käyttää eksplisiittisesti julkaisufoorumin tasoluokittelua osana rahoituskriteerejään. Vaikka tasoluokittelussa puolestaan eksplisiittisesti sanotaan että näin ei tulisi toimia, niin tietysti toimitaan, koska julkaisutoimintaa halutaan mitata ja parempia mittareita ei juuri ole. Huolimatta siitä että kompleksisten tuotosten mittaaminen päätöksentekoa varten tyypillisesti huonontaa sitä minkä parantamiseen mittaamisella on pyritty, hallinnossa ei haluta mittaamisesta luopua. Selvää tietysti on, että kun jollakin perusteella päätökset pitää tehdä, ja kun suoraa korruptiota tai tieteellistä nepotismia ei (onneksi) haluta harrastaa, mutta toisaalta tasainen* tai satunnainen jakaminen tuntuu liian radikaalilta, niin määrällinen mittari antaa riittävän objektiivisuuden ja vastuullisuuden tunteen (siitä huolimatta että nykyinen järjestelmä on varsin tehotonta ja melko satunnaista).

Olen itse miettinyt asiaa viime syksyn rahoituspäätösten jälkeen. Vaikka tällä kertaa rahoitus sattui osumaan kohdalleni, aikaisemmin vastaavasta ilmoituksesta tuntemani ilo happani nopeasti kun katselin laskelmia (joita nyt tähän hätään en enää löytänyt), joiden mukaan rahoituksen hakuprosesseihin laitettiin selvästi enemmän työtä kuin paljonko sitä rahoitettiin (esim. EU-rahoitusta myönnetään tyyliin 2% hakijoista, ja suomalaisilla säätiöilläkin luku on monessa tapauksessa pudonnut alle 10%:n). Kokonaistuloksena siis itse tieteen tekemiseen laitettu työmäärä pieneni. (Todellisuudessa asia ei varmasti ole näin yksinkertaista, koska ainakin alkuvaiheen tutkijat luultavasti tekevät hakemuksia vapaa-ajallaan, jolloin aikaa otetaan tieteen sijaan harrasteista ja rentoutumisesta sekä lisäksi mm. perheiltä. Siitä, onko tämä sen tarkoituksenmukaisempaa, en ole juuri nähnyt keskustelua.) Arvonnan voittamisesta voi tietysti olla henkilökohtaisesti iloinen, mutta tieteentekijän on vaikea kannattaa järjestelmää jonka hyödyistä ei ole näyttöä ja haitasta on suuria epäilyksiä.

Yksi mahdollisuus tuli mieleen seurattuani psykologiassa vaikuttavaa replikaatiokriisiksi kutsuttua keskusteluaihetta. Aihetta tuntemattomille kerrottakoon, että vaikka yliopistoissa ja oppikirjoissa opetetaan tieteentekoa tietyllä tavalla, käytännössä se ei useinkaan toteudu: tilastomenetelmiä käytetään kyseenalaisin tavoin (koska julkaisupaine on kova ja julkaisun rajaksi on päässyt muodostumaan melko mielivaltainen tietyn tilastollisen suureen arvo, p < .05), toistokokeita eli replikaatioita ei juurikaan tehdä (koska sitä ei arvosteta samalla tavoin kuin uusia ja seksikkäitä tuloksia), ja tutkimusten laatu vaihtelee rajusti (koska oikeasti laadukas on hidasta, kallista ja vaikeaa, koska vähemmälläkin pärjää, ja koska kaikki muutkin tekevät huonoa ja ovat aina tehneet). Kun replikaatioita vihdoin suuressa skaalssa tehtiin, huomattiin että suuri osa vanhoista hyväksytyistä tuloksista ei toistunut. Kyse ei ole psykologian tutkijoiden epärehellisyydestä – samoja ongelmia on muuallakin, ja tutkijoiden kannustimet ovat pahasti pielessä. Tämä on oma aiheensa, mutta ideani siis oli, että miksi emme suoraan rahoituksessa kannustaisi hyviä tutkimuskäytäntöjä ja rankaisisi huonoista?

Nähdäkseni tieteen laadun parantaminen on huomattavasti relevantimpaa kuin impaktin tai jufo-luokitusten ognelmallisten meriittien palkitseminen. Ja siinä missä todellisen vaikuttavuuden arviointi on vaikeaa, ellei mahdotonta, hyvät tutkimuskäytännöt ovat helpommin määriteltävissä ja verifioitavissa. Vaikka replikaatiokriisistä on paljon keskustelua ja monet ovat sitä mieltä että mitään kriisiä ei olekaan, hekin yleensä myöntävät että paljon huonoa tutkimusta on, ja tiettyjä guidelineja seuraamalla tämä voitaisiin välttää. Tarkoitus olisi, että rahoitusjärjestelmä asettaisi tietyt vähimmäisvaatimukset tutkimuksen laadulle. Tämän lisäksi voisi sitten olla muita mittareita karsimaan hakijoita siinä vaiheessa kun hyvälaatuista tutkimusta on tarpeeksi.

Yksinkertaisuudessaan yksittäinen rahoittaja voisi ottaa suoraan käyttöön olemassaolevien käytäntöjen tutkimuksia (esim. Degrees of Freedom in Planning, Running, Analyzing, and Reporting Psychological Studies) ja arvioida hakijoita niiden perusteella. En kuitenkaan malttanut olla kuvittelematta millainen koko rahoitusjärjestelmä olisi jos se huomioisi tutkimuksen laadun, mistä syntyi allaoleva kuvitelma.


Idea on ajateltu kvantitatiivisen/kokeellisen psykologian rahoitukseen, mutta se sopisi joillekin muillekin aloille joita ainakin Suomessa rahoitetaan yksityisten säätiöiden ja Akatemian kaltaisten tahoilta. Idea on varsin utopistinen radikaalin avoimuuden maailmanlaajuinen mullistus, eikä ole tarkoitus että yksittäinen taho voisi ottaa sen sellaisenaan käyttöön; ennemminkin tämä on keskustelunavaus, voisiko jokin tällainen toimia jossain muodossaan, ja mitä siihen vaadittaisiin.

Q-FIRST (quality in fields reliant on statistical testing)

Ongelma on nähdäkseni pitkälti siinä, että huonot käytännöt ovat sosiaalisesti hyväksyttäviä, vaikka niitä teorian tasolla pidetäänkin huonoina. Ratkaisu on siis a) tehdä niistä eksplisiittisesti ei-hyväksyttäviä, ja samalla b) rohkaista siihen, että ihmiset tunnustavat omat huonot käytäntönsä ja siirtyvät hyviin käytäntöihin menettämättä kasvojaan.

Q-FIRSTissä:

  • Rahoittaja esittää listan huonoista käytännöistä. Saadakseen rahoitusta tutkijan on rastittava listasta ne käytännöt joita itse on aiemmin käyttänyt. Jos huonoja käytäntöjä on käytetty (jonkun rajan mukaan) liikaa, rahoitus hylätään automaattisesti ELLEI tutkija tee julkista huonojen käytäntöjen raporttia. Jos tekee, näistä ei rangaista millään tavalla.
  • Julkinen huonojen käytäntöjen raportti olisi jonkin virallisen tahon (esim. tutkimuseettisen neuvottelukunnan tapaisen kansainvälisen elimen?) keskitetyllä sivustolla julkaistava (tai ehkä hajautettu kirjanpito jonkun bitcoinin tapaan? en tunne näitä) rekisteri siitä, mitä huonoja käytäntöjä minkäkin aikaisemman julkaistun tutkimuksen kohdalla on käytetty. Tällä käytännöllä saataisiin arvokasta tietoa siitä, mitkä tulokset mahtavat olla luotettavia ja mitkä luultavasti eivät. Tässä tunnustetaan että kaikki (tai ainakin suuri osa) tutkijoista on käyttänyt joitain huonoja käytäntöjä, mutta nyt on aika muuttua. Rekisteröityminen järjestelmään pitäisi nähdä positiivisena käänteenä parempaan, ei negatiivisena menneen penkomisena. Tässä auttaa se, että rahoittajat auktoriteettitahona nimenomaan myöntävät rahoitusta virheensä myöntäjille, ei ne peittäville.
  • (Joskus on tietysti niin että tietyn tutkimuksen kohdalla kaikkia ihanteita ei ole ollut mahdollista käyttää, joten rastin kohdalla on syytä olla mahdollisuus perustella valintansa. Näitä valintoja voi sitten muut käyttäjät äänestää uskottaviksi tai epäuskottaviksi.)
  • Kustakin tekemästään raportista (joka ei ole saanut epäilyttävyysmerkintää) tutkija parantaa avoimuusindeksiään, joka on epäilyksettä raportoitujen suhteellinen osuus niistä julkaisuista joita hän käyttää CV:ssään (samalla saadaan virallinen lista julkaisuista, jolloin julkaisujaan ei voi myöskään valehdella). Avoimuusindeksiä rahoittajat käyttävät osakriteerinä rahoituksen myöntämisessä.
  • Samalla tavoin kaikki artikkelien kirjoittajat sekä ketkä tahansa muut prosessissa mukana olleet voivat rekisteröityä järjestelmään ja täyttää saman huonojen käytäntöjen listan eri artikkelien kohdalla. On todennäköistä että jotkut valehtelevat (tai eivät halua myöntää tai tiedostamattaan eivät tajua tehneensä virheitä), mutta on paljon epätodennäköisempää että kaikki tutkimukseen osallistuneet tekisivät niin. Suurin osa ihmisistä kuitenkin haluaa tehdä oikein jos heillä on siihen mahdollisuus, ja jos heitä palkitaan siitä, tarpeeksi moni tekee sen varsin todennäköisesti, jolloin todellinen kuva paljastuu. Kun jonkin artikkelin kohdalla on toisistaan poikkeavia raportteja, se merkitään epäilyttäväksi, jolloin tiedeyhteisö voi ottaa selville mistä on kyse.
  • (Tarvitaan myös jonkinlainen avoin sovittelujärjestelmä jota käytetään riitatilanteissa sekä silloin kun asia on selvitetty ja päätetään oliko huonojen käytäntöjen piilottelua vai ei. Tätä en ole miettinyt.)
  • Artikkeleita itseään voi äänestää uskottaviksi tai epäuskottaviksi (ja tulokset esitetään ehkä alan tutkijoiden ja muiden alojen tutkijoiden äänten keskiarvoille erikseen), mikä antaa eksplisiittisen mittarin tiedeyhteisön hyväksynnälle.
  • Metatieteen tutkijat voivat tehdä järjestelmään kaikkien nähtäville omia analyysejään sekä artikkelien tulosten että raporttien uskottavuuksista, epäilyttävistä piilotteluista kertovista yhteyksistä ja uskottavuusäänestyksien säännönmukaisuuksista. Näitä analyysejä metatieteen tutkijat voivat käyttää julkaisuina, joita äänestetään erikseen uskottaviksi tai epäuskottaviksi (mutta alaksi hyväksytään tutkittujen alojen tutkijat metatieteen lisäksi).

Ongelmia:

  • radikaali ja massiivinen, koko maailman tiedeyhteisön pitäisi olla mukana – eli poliittisesti mahdoton.
  • miten varmistetaan että asenteet järjestelmää kohtaan eivät pilaisi sen käyttöä? (järjestelmä romahtaa jos tarpeeksi moni ei käytä sitä kuten tarkoitettu – esim. jos raporttia omista huonoista käytännöistä pidetään negatiivisena)
  • soveltuu vain huonon tutkimuksen karsimiseen: ei auta, jos päästäisiin siihen vaiheeseen että hyvää tutkimusta on niin paljon että kaikkea sitä ei voi rahoittaa.
  • pääsevätkö tutkijat yhteisymmärrykseen hyvien/huonojen käytäntöjen listasta?
  • onko eri aloille löydettävissä vastaavia listoja?

 


*) Suoraa tasaista jakoakin on jossain ehdotettu, mutta kiinnostava variaatio oli sellainen, jossa tasaisen jaon jälkeen tutkijat on velvoitettu antamaan osa saamastaan rahoituksesta muille tutkijoille oman arvionsa perusteella (ja intressiristiriitojen kontrolloinnin jälkeen).

 

Taustamuuttujien arvovertailu Ylen vaalikoneen perusteella

Jatkoa edelliseen vertailuun. Data on sama, arvokysymykset ovat samat, skriptit kirjoitin osin uusiksi jotta sain vertailuun puolueiden sijaan taustamuuttujat: sukupuoli, ikä, koulutus, tulot, kuntatyyppi, poliittinen kokemus, uskonto ja työnantajatyyppi (ks. tarkemmat luokittelut alhaalla). En käy kaikkia läpi, koska 6 arvokysymystä * 8 taustamuuttujaa on vähän liikaa, mutta nostan esiin muutamia kiinnostavia havaintoja. Liitän mukaan kaikki kuvat, niin voitte itse katsella niitä kuvia joita en ole käsitellyt.

(Moni saattaa kaivata vastaavia analyysejä puolueittain: onko puolueiden sisällä eroa taustamuuttujien suhteen? Itsekin näen kysymyksen kiinnostavana, mutta kun vaalit ovat sunnuntaina, en olisi ehtinyt tehdä tällaisia analyysejä edes eduskuntapuolueiden suhteen 6*8*8=384:stä kuvasta.)

Yleisenä huomiona, erot taustamuuttujien suhteen ovat pienempiä kuin puolueiden suhteen, mikä on tietysti järkevää kun puolueiden muodostumisperusta on nimenomaan arvoissa ja maailmankuvassa. Lähden näissäkin tulkinnoissa niistä tutkimuksellisista oletuksista kysymysten takana mitä selvitin edellisessä vertailussa. Huomattakoon myös, että moni ehdokas ei ollut vastannut taustakysymyksiin, joten esimerkiksi tuloista puuttuu yli 5000 ehdokasta verrattuna puolueista tekemääni vertailuun. Tämä saattaa vääristää tuloksia, jos jotkut ryhmät ovat jättäneet vastaamatta enemmän kuin toiset.


Ikä

Kysymyksessä 1 (ennen ei ollut paremmin) nuoret (18-24 v) haikailevat hieman vähemmän entiseen kuin muut. Vaikka tämä saattaa tuntua triviaalilta, ei minulla ainakaan – ilman tutkimustietoa asiasta – ollut selvää ennakkokäsitystä erojen suuruudesta. Kaipuulla menneeseen kun poliittisen psykologian mielessä on tekijänsä sekä synnynnäisissä eroissa liberaali-konservatiivi -akselilla että myöhemmin muodostuneissa poliittisessa kannassa ja yleisessä elämänkokemuksessa. Nuoressa ikäluokassa on vähemmän vaikutusta kahdella jälkimmäisellä, vaikka toki kodin poliittinen ilmapiiri on tärkeimpiä poliittisen orientaation tekijöitä. Erot eri ikäryhmien välillä ovat joka tapauksessa varsin pieniä (n. 5-10 %-yksikön luokkaa suurimman ja pienimmän välillä), mikä kertonee enemmän eri-ikäisten suomalaisten suhteellisen yhtenäisestä elinpiiristä.

Vain kysymyksessä 6 (yhtäläiset mahdollisuudet) erot ovat selviä: ikäryhmät ovat sitä vähemmän samaa mieltä kaikkien yhtäläisistä mahdollisuuksista mitä vanhempia he ovat. Mutta ajattelevatko vanhukset omia mahdollisuuksiaan joita heillä ei ollut nuorempina, nykyisten nuorten mahdollisuuksia nyky-Suomessa joita pitävät huonompina kuin omiaan aikoinaan, vai nykyisiä omia mahdollisuuksiaan maassa jossa vanhuksilla on (omasta mielestään) yhä huonompi olla?

Koulutus

Koulutuksessa erot ovat selkeämpiä, ja menevät kauttaaltaan suunnilleen koulutuksen määrän suuntaisesti (lähinnä toisen asteen koulutustasot, ammattitutkinto ja ylioppilas, vaihtavat keskenään paikkaa). Koulutetummat kaipaavat vähemmän menneeseen ja vahvaa johtajuutta, pitävät elämää vähemmän taisteluna ja lapsilla tärkeämpinä uteliaisuutta ja itsenäisyyttä, ja ovat enemmän sitä mieltä että Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Vain tasa-arvon suhteen vastausosuudet ovat käytännössä samat. Yhdysvalloissa, missä eroa liberaali-konservatiivi ja vasemmisto-oikeisto -akselien välillä ei usein tehdä vaan liberaalia pidetään yleensä myös vasemmistolaisena, yliopistokoulutus on tyypillisesti yhteydessä liberaaliuteen/vasemmistolaisuuteen. Tässä datassa kuitenkin samaa yhteyttä vasemmistolaisuuteen ei voida suoraan havaita, kun katsotaan kysymyksiä tasa-arvosta ja yhtäläisistä mahdollisuuksista ja verrataan puolueiden vastausosuuksiin.

Tulot

Suurimmat erot ovat kysymyksissä 1 ja 6 (ennen ei ollut paremmin ja yhtäläiset mahdollisuudet), joissa ehdokkaiden vastaukset asettuivat suoraan tulojärjestykseen. Suurempien tulojen ehdokkaat kaipaavat vähemmän entiseen ja ovat paljon enemmän (tämän vertailun suurin ero, yli 30 %-yksikköä) sitä mieltä että Suomessa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Jälkimmäinen havainto tukee tutkimustuloksia ulkomailta, missä rikkaammat tyypillisesti eivät osaa nähdä köyhien lailla niitä rakenteellisia ongelmia joiden takia kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia elämässään.

Työnantaja

Työnantajalla – julkinen, yksityinen, vai ei töissä – oli merkitystä erityisesti vahvan johtajuuden ja yhtäläisten mahdollisuuksien kohdalla. Työttömät ehdokkaat ovat ymmärrettävästi harvimmin sitä mieltä, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet, yksityisten ollessa enemmän samaa mieltä (julkinen näiden välissä). Yksityisen sektorin työntekijöiden mielestä myös vahva johtajuus on enemmän tarpeen verrattuna julkisen sektorin työntekijöihin (työttömät näiden välissä). Elämän kilpailullisuudessa vain julkisen puolen työntekijäehdokkaat ovat enemmän eri mieltä kuin samaa mieltä, työttömät ja yksityiset hieman enemmän samaa mieltä (tosin ero on pieni).

Herää kysymys missä määrin työnantajasektori muokkaa työntekijöiden näkemyksiä vs. missä määrin ihmiset hakeutuvat töihin näkemyksiensä mukaan. Itse olisin ilman parempaa tietoa taipuvainen veikkaamaan jälkimmäistä, koska uskon näiden näkemysten taustalla vaikuttavan vahvasti (oma tutkimusaiheeni) erilaiset automaattiset tunnepohjaiset arvostelmat, mutta tunteeko tutkimusta aiheesta?

Kuntatyyppi

Jaoin kunnat suuriin, keskikokoisiin ja pieniin, sillä taka-ajatuksella että saisinko näkyviin Trumpin ja Brexitin yhteydessä esitetyn eron suurten kaupunkien, kuihtuvien teollisuuskaupunkien ja maaseudun välillä. Kuntatyyppien erot ovatkin näkyvillä (n. 10 %-yksikköä) lähinnä kysymyksissä johtajuudesta, lasten ominaisuuksista ja elämän kilpailullisuudesta, joista kaksi ensimmäistä on yhdistetty muualla populistisiin liikkeisiin, ja joista jälkimmäinen oli edellisessä vertailussani vahvasti Perussuomalaiset erottavin kysymys.

Ehdokkaiden kokemus

Ehdokkaiden kokemus on erityisen kiinnostava siksi, että sitä voi pitää (jonkinlaisena) mittarina “tavallisen ihmisen” ja “poliittisen eliitin” välillä. Niiden joilla ei ole aiempaa poliittista kokemusta voi ajatella olevan lähempänä tavallista äänestäjää – vaikka toki selvää onkin, että lähteäkseen ehdolle täytyy jonkinlaista kiinnostusta politiikkaan jo olla, joten eivät he tietysti politiikkaa seuraamatonta äänestäjää vastaa. Jonkinlaista suuntaa tästä voinee kuitenkin nähdä.

Ja valtakunnalliset poliitikot (kansanedustaja- tai meppikokemusta) ovatkin eniten erillään muista. He ovat liberaalimpia (vähemmän kaipuuta entiseen), vähemmän populistisia (enemmän eri mieltä vahvasta johtajasta ja elämän kilpailullisuudesta kuin muut – lasten ominaisuuksien kohdalla tosin ero on pienempi), ja pitävät tasa-arvon lisäämistä useammin hyvänä asiana. Yhtäläisten mahdollisuuksien suhteen kokonaisosuudet eri ja samaa mieltä olevien välillä eivät eroa, mutta valtakunnallisista poliitikoista harvempi on selvästi eri mieltä.

Uskonto

Uskonnossa on havaittavissa kaksi eri jakolinjaa: uskonnottomien ja uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvien välillä, sekä valtavirran (evlut ja ei uskontoa) ja muiden (muut kristilliset ja ei-kristilliset yhteisöt kuten herätysliikkeet, ortodoksit ja muslimit) välillä. Valtavirta ei kaipaa entiseen niin paljon kuin muiden uskonnollisten yhteisöjen ehdokkaat, uskonnottomista taas harvemmat kaipaavat vahvaa johtajuutta kuin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat.

Suurin ero uskonnon suhteen on kuitenkin lasten ominaisuuksien kohdalla, mikä onkin tutkimuskirjallisuudessa ollut yhteydessä konservatiiviseen sovinnaisuuteen sekä populistisiin liikkeisiin. Uskonnottomien mielestä lasten on tärkeämpää olla uteliaita ja itsenäisiä, evankelisluterilaisten mielestä vähemmän, ja muiden mielestä hyvä käytös ja tottelevaisuus ovat useammin tärkeämpiä. Myös yhtäläisten mahdollisuuksien suhteen on eroa: uskonnottomat ovat eniten eri mieltä.

Sukupuoli

Sukupuolista odotin, että naisehdokkaat olisivat selvemmin tasa-arvon lisäämisen kannalla, mutta erot ovat melko mitättömiä. Sen sijaan miesehdokkaat kaipaavat selvästi enemmän vahvaa johtajaa sekä pitävät elämää taisteluna ja Suomea yhtäläisten mahdollisuuksien maana. Maailmalla miehet ovat olleet enemmän populististen liikkeiden kannalla, mikä sopii johtajuuskysymykseen. Yhtäläisten mahdollisuuksien kohdalla taitaa näkyä sukupuoliero työnantajasektorien suhteen.


Merkintöjä metodeista

Skriptit datan käsittelyyn ja kuvaajien rakentamiseen.

Kunnat on luokiteltu siten, että seitsemän suurinta kaupunkia on luokiteltu suuriksi, näihin kuulumattomat yliopistokaupungit (tämän uutisen perusteella) keskikokoisiksi, ja loput pieniksi.

  • lisotkunnat <- c(“Helsinki”, “Espoo”, “Vantaa”, “Tampere”, “Oulu”, “Turku”, “Jyväskylä”)
  • lkeskikunnat <- c(“Vaasa”, “Joensuu”, “Pori”, “Lappeenranta”, “Rovaniemi”, “Kuopio”, “Seinäjoki”, “Savonlinna”)

Työnantajat tulevat suoraan Ylen datasta, en ole tehnyt niille mitään.

Tuloissa ei ole huomioitu sijoitusomaisuutta, joka joillain ehdokkailla oli huomattava (yli 200 000 €). Isompia sijoituksia omistavien määrä oli kuitenkin sen verran pieni, etten halunnut alkaa keksimään koodausta jolla se saataisiin tulojen kanssa yhteen. Luultavimmin kuitenkin suuremmilla tuloilla on myös suuremmat sijoitukset. Lisäksi yhdistin suurimmat tuloluokat yhteen, koska vastaajia oli niin vähän.

Myös uskonnollisten yhteisöjen jäsenyyksistä yhdistin pienimmät, eli “muu kristillinen kirkko”, “ortodoksinen kirkko” ja “muu uskonnollinen yhteisö”.

Koulutuksesta poistin vaihtoehdon “joku muu”, jonka sisällöstä minulla ei ole tietoa.

Poliittisen kokemuksen luokittelin sen perusteella, mikä oli korkein kokemus mitä ehdokkaalla oli. Yhdistin “kuntayhtymä tai maakuntahallinto” ja “kunnan- tai kaupunginvaltuusto” -kokemukset kuntatasoksi ja kansanedustajat ja Euroopan parlamentin edustajat valtakunnalliseksi tasoksi.