Trump, media ja rehellisyys (UJ21.1.2017)

Tämä on uudelleenjulkaisu 21.1.2017 kirjoittamastani FB-notesta, jonka halusin säilyttää FB:n ulkopuolella.

Ajatuksiani ilmiöön, jota kuvaa lainaus jutusta:

“Lastin mukaan myös Yhdysvaltain media valehtelee kaikista asioista. Trump sen sijaan on hyvin rehellinen.” (http://www.hs.fi/ulkomaat/art-20000…)

Tätä ja tämän kaltaisia lausuntoja on monet ihmetelleet, oletettavasti lähtökohdasta että ovatpa ne täydellisen pihalla, kun on objektiivisesti todennettavissa (ja todennettu) että Trump valehtelee jatkuvasti ja koko ajan.

Näkisin, että suurimmalle osalle ihmiskuntaa “rehellinen” ei ole koskaan tarkoittanutkaan tietoisesti arvioitua kohteen suhdetta objektiivisesti todennettavissa oleviin faktoihin. Sen sijaan “rehellinen” tarkoittaa affektiivisen arvion tulosta, sitä kuinka hyvin kohteen väitteet ja käytös yleisesti ovat sopusoinnussa arvioijan tulkitun todellisuuden kanssa, joka on suurelta osin sosiaalisesti muodostunutta. Jotkut, oletan että erityisesti länsimaisen akateemisen koulutuksen saaneet, ovat kuitenkin pitäneet ihanteenaan rationaalisuutta ja objektiivisuutta, ja oppineet uudelleentulkitsemaan omia affektiivisia arvioitaan suhteessa “totuuteen”, eli siihen, mitä pitävät objektiivisena ja rationaalisena (mistä päästään tuohon “rehellisen” ensimmäiseen määritelmään).

Totuus on kuitenkin sosiaalisesti konstruoitua, ja sosiaalinen konstruktio perustuu affektiivisille prosesseille. Kyllä, tieteellä päästään lähemmäs objektiivista todellisuutta, mutta edes jotain asiaa suoraan tutkivat tieteentekijätkään eivät pysty väistämään sitä, että heidän tulkintoihinsa vaikuttavat heidän muut käsityksensä ja heidän omat affektiiviset prosessinsa jotka eivät ole objektiivisia eivätkä pyri objektiivisuuteen. Ja kun erilaista “objektiivista tietoa” uudelleen-uudelleen-uudelleentulkitsevat poliitikot tai journalistit, mennään yhä tulkinnallisemmaksi.

“Post-truth” -ajassa ei siis ole kyse siitä, että ihmisille, jotka keskimäärin olisivat uskoneet objektiiviseen totuuteen, on nyt saatu läpi ajatus tai asenne että objektiivisella totuudella ei ole enää väliä. Siinä on kyse siitä, että se media- ja poliittinen eliitti, joka on tottunut määrittämään totuuden omien (objektiivisuuteen ja rationaalisuuteen pyrkivien, mutta silti biasoituneiden) käsitystensä mukaan, on nyt menettämässä tuon vallan (tai ainakin osaa siitä). Laajat ihmisjoukot, jotka ovat luultavasti aina pitäneet tuota “virallista totuutta” vähän epäilyttävänä (omien affektiivisten, mm. moraalisten, arvioidensa perusteella) mutta joita on dissattu ei-rationaalisina, ovat nyt saaneet sosiaalista validointia. Trump arvioidaan rehelliseksi koska hän puhuu tavalla joka osuu noiden ihmisten tulkittuun todellisuuteen. Media joka väittää että Trump valehtelee, arvioidaan heimoyhteiskunnasta peräisin olevassa arvioprosessissa missä uskottavuus seuraa enemmän sosiaalisista suhteista kuin suhteesta objektiivisesti todennettavissa oleviin faktoihin – ja kun median viesti oli alun perin vähän epäilyttävä ja Trumpin ainakin jossain määrin osuva, arvio molempien suhteellisesta uskottavuudesta vahvistuu.

Tässä prosessissa ollaan polarisoitumisen ytimessä. “Objektiivisiin tosiasioihin” vetoaminen ei ihmisiä käännytä – päinvastoin, affektiivinen uskottavuusarvio joka on valmiiksi “faktojen” esittäjää vastaan tulee arvioimaan myös esitettyjä tosiasioita yhä epäuskottavammaksi, kun niitä verrataan affektiivisesti uskottavampaan populistiin. Esittämällä populistia vastaan todisteita puolueettomaksi arvioitujen eksperttien, tilastojen, tai vastaavien avulla, populistia affektiivisesti uskottavampana pitävät alkavat epäillä yhä enemmän myös näitä todisteita ja eksperttejä. Käsitys yhteiskunnallisesta todellisuudesta, siinä määrin kun se perustuu näihin todisteisiin ja ekspertteihin, sirpaloituu sen perusteella ketä pidetään affektiivisesti uskottavampana.

Jos tämä tulkintani on lähellä todellisuutta, polarisoitumista vastaan voi taistella kahdella tavalla: täytyy lähestyä siinä rajalla olevia ja saada heitä puolelleen 1) lisäämällä omaa affektiivista uskottavuutta, ja 2) vähentämällä polarisaatiota ajavien affektiivista uskottavuutta. Ensimmäistä voi toteuttaa esimerkiksi säätämällä suhtautumista kunnioittavammaksi ja viestin muotoa sellaiseksi, että se osuu paremmin *vastaanottajan* todellisuuskäsitykseen ja moraalisiin arvoihin. Toista voi toteuttaa esimerkiksi antamalla pahimmille populisteille (mieluusti ei liikaa) valtaa, jotta he voivat saavutuksillaan (tai niiden puutteella) romuttaa uskottavuutensa kannattajiensa silmissä.